Kovia promilleita kuljettajilla – poliisi otti rattijuopot kiinni tarvittaessa juosten

Lääkäriseura Duodecimin mukaan tajunnan menetys eli sammuminen tapahtuu yleensä 2,5–3,5 promillessa. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi puhallutti rattijuoppoja Kankaanpäässä, Karviassa ja Pomarkussa.

RATTIJUOPUMUS Lounais-Suomen poliisi tavoittanut viikonlopun ja alkuviikon aikana rattijuoppoja eri paikkakunnilta. Yksi epäillyistä yritti päästä ajamalla poliisia karkuun.

Lauantaiyönä 5.7. poliisi otti Karviassa Prinkkiläntieltä kiinni miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa humalassa. Mies puhalsi alkometriin 2,16 promillen lukeman ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntaiyönä 6.7. poliisi pyrki pysäyttämään Kankaanpään keskustan lähettyvillä henkilöautoa kuljettaneen miehen ajokunnon tarkistamista varten. Pysähtymisen sijaan mies pyrki ensiksi kovaa ylinopeutta ajamalla poliisipartiota karkuun, kunnes hylkäsi autonsa ja jatkoi pakoa jalkaisin.

Kuljettajaksi epäilty mies saatiin kuitenkin kiinni ja tämä puhalsi alkometriin 2 promillen lukeman. Lounais-Suomen poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Maanantai-iltana 7.7. poliisi tavoitti Pomarkusta Riuttantieltä autoa kuljettaneen päihtyneen miehen, jolle tehdyn tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 2,89 promillea. Lounais-Suomen poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta.

Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin mukaan tajunnan menetys eli sammuminen tapahtuu yleensä 2,5–3,5 promillessa, ja yli 5 promillen humala on useissa tapauksissa tappava.

Lue myös: Päihtynyt kuljettaja puhalsi alkometriin 3,22 promillea – yleensä henkilö menettää jo tajuntansa

Kommentoi Facebookissa