Päihtynyt kuljettaja puhalsi alkometriin 3,22 promillea – yleensä henkilö menettää jo tajuntansa

Puolet kuljettajista autoili alkoholin ja puolet huumausaineiden vaikutuksen alaisina. (Kuvituskuva Poliisi)

Lopullinen veren alkoholipitoisuus selviää verikokeesta myöhemmin.

RATTIJUOPUMUS Hämeen poliisilaitoksen viikonloppu oli suhteellisen kiireinen ja hyvän sään johdosta ihmisiä oli paljon liikkeellä. Poliisilla oli yhteensä 643 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Päihtyneitä kuljettajia tavattiin eri puolilla maakuntia 13. Suunnilleen puolet kuljettajista autoilivat alkoholin ja puolet huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Lahdessa päihtynyt kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin viikonlopun kovimmat lukemat 3,22 promillea.

Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin mukaan tajunnan menetys eli sammuminen tapahtuu yleensä 2,5–3,5 promillessa, ja yli 5 promillen humala on useissa tapauksissa tappava. Lopullinen veren alkoholipitoisuus selviää verikokeesta myöhemmin.

Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lue myös: Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja törmäsi puuhun – matkustaja kuoli onnettomuudessa

Kommentoi Facebookissa