HIIHTO Krista Pärmäkoski oli sunnuntain suomalaisonnistuja Rukalla järjestetyissä hiihtolajien maailmancup-kisoissa. Pärmäkoski taisteli neljänneksi naisten 10 kilometrin takaa-ajossa.
Kisa siirrettiin kovan pakkasen vuoksi aamupäivältä iltapäivään. Oli pitkään epävarmaa, että kilpailut sunnuntaina ylipäätään järjestettäisiin, mutta lopulta ladulle lähdettiin.
Pärmäkoski myönsi Ylen haastattelussa, että hän ei olisi lähtenyt hiihtämään aamupäivällä hyytävässä kylmyydessä.
– Valmentaja oli sitä mieltä, kannattaako hiihtää. Verryttelyssä ei tuntunut niin kylmältä kuin aamupäivällä. Sain kropan lämpimäksi. Olin aika varma, että hiihdän. Halusinkin hiihtää. Ei ollut mitään syytä jättäytyä pois, paljasti Pärmäkoski Ylelle.
Norjan Therese Johaug kisan voiton ennen lauantain kisan voittajaa Ruotsin Frida Karlssonia. Norjan Heidi Weng oli kolmas.
Lauantaina 15 kilometriä perinteisellä voittanut Iivo Niskanen jäi pois sunnuntain takaa-ajokisasta. Niskanen ei paukkupakkasessa halunnut vaarantaa terveyttään.
Kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n asettama pakkasraja on 20 astetta. Siitä poikettiin sunnuntaina Rukalla, kun hiihdettiin 23 asteen pakkasessa.
Niskanen korostikin Ilta-Sanomille, että hiihtäminen olisi ollut terveysriski. Turhia riskejä hengitystieinfektion uhan takia on tässä vaiheessa kautta täysin turha ottaa.
Niskanen piti päätöstä kilpailun järjestämisestä kyseenalaisena. Niskanen sanoi suoraan, että päätökset tehdään siellä, jossa ajatellaan enemmän rahaa kuin urheilijoiden terveyttä.
Venäläiset kuittasivat Niskasen ja Norjan kärkihiihtäjien poissa ollessa sunnuntain kisassa neloisvoiton Aleksander Bolshunovin johdolla. Suomalaisista Remi Lindholm oli hienosti 20:s. Perttu Hyvärinen oli 22:s ja Lauri Lepistö 35:s.
Pärmäkosken ohella sunnuntaina ladulla säväytti yhdistetyn mies Ilkka Herola. Hän lähti yhdistetyn hiihto-osuudelle sijalta 19, mutta nousi hienosti kymmenenneksi.
Vajaan kahden minuutin ero kärkeen supistui lopulta vain 57 sekuntiin. Voiton vei Norjan Jarl Magnus Riiber.
Herolan hiihto jäi ainoaksi suomalaisvalopilkuksi. Otto Niittykoski oli tuloksissa 32:s, Rasmus Ahtava 38:s ja Waltteri Karhumaa 39:s.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Iivo Niskaselle upea voitto Rukalla – Ristomatti Hakola joutui käymään sairaalassa
Kommentoi Facebookissa