Jokerit taisteli voiton härkäviikkonsa päätteeksi – jatkaa kärjessä

Jokerit juhlii maalia.

Jokerit juhlii maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit kukisti Lokomotiv Jaroslavlin maalein 2-0.

JÄÄKIEKKO Jokerit hävisi perjantaina Helsingissä Moskovan TsSKA:lle maalein 2-3, mutta palasi voittojen tielle sunnuntaina. Jokerit päihitti Lokomotiv Jaroslavlin Hartwall-areenalla maalein 2-0.

Alex Grant teki voittomaalin viitisen minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Julius Junttila maalasi lopussa tyhjiin.

Maalivahti Janne Juvonen lukeutui 21 torjunnallaan Jokereiden sankareihin. Hänelle nollapeli oli kauden toinen.

– Tarkka ja tiukka peli. Positiivista oli, että paransimme aika roimastikin toiseen ja kolmanteen erään. Olimme aika hyviä viimeiset 40 minuuttia. Ensimmäisessä vielä vähän katseltiin, mille aletaan. Hieno peli kaiken kaikkiaan, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi seuransa nettisivuilla.

Jokereille tuli myös negatiivisia uutisia. Huippuvireessä ollut hyökkääjä Brian O’Neill joutui jättämään ottelun kesken.

Jokerit jatkaa läntisen konferenssin kärjessä. Toisena oleva TsSKA on kahden pisteen päässä.

Jokerit pelasi viikon sisään neljä ottelua. Niistä tuli kaksi voittoa.

Kausi jatkuu Jokereilla keskiviikkona Podolskissa Vitjazia vastaan. Perjantaina Jokerit pelaa Pietarissa SKA:ta vastaan.

– Kova viikko ja tiukkoja pelejä. Jatkoaikatappiot Jaroslavlissa ja TsSKA:lle. Nyt käännettiin pienet marginaalit voitoksi. Olemme ansainneet huomisen vapaapäivän, tiistaina harjoitellaan ja lähdetään kohti Moskovaa, Marjamäki ilmoitti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jääkiekkolegenda Matti ”Mölli” Keinonen on kuollut – syöpä vei kiekkokaukaloiden taiteilijan

Kommentoi Facebookissa