Kroatialaisfirma Rimac esittelee toisen sähköisen hyperautonsa ensi vuonna

Concept One -malleja valmistettiin ainoastaan kahdeksan kappaletta.

Concept One -malleja valmistettiin ainoastaan kahdeksan kappaletta. (Kuva Rimac)

Tavoitteena on edelleen haastaa Pagani, Koenigsegg ja Bugatti.

AUTOT Kroatialainen Rimac ei kuulu maailman tunnetuimpien automerkkien joukkoon, mutta firman Concept One -hyperauto sai sentään roppakaupalla julkisuutta viime kesänä. Sekin oli vähän kyseenalaista lajia, koska The Grand Tourin Richard Hammond onnistui ajamaan itsensä sairaalakuntoon Rimacin ratissa.

Concept Onen lähes 1100 hepan teho ja 2,5 sekunnin kiihtyvyys nollasta sataan taisivat olla hieman liikaa lähes kaiken kokeneelle autotoimittajallekin. Itse autossa ei ollut kuitenkaan mitään teknistä vikaa, joten kroatialaisten maine ei saanut suurempaa kolausta. Kolarissa tuhoutui lähes superharvinainen auto, koska Concept One -malleja valmistettiin ainoastaan kahdeksan kappaletta, ja lisäksi Rimac teki kaksi ratakäyttöön tarkoitettua Concept S -mallia.

Jatkoa kuitenkin seuraa kroatialaisfirman uusien suunnitelmien mukaan. Rimac aikoo nimittäin esitellä ensi vuoden alkupuoliskolla uuden hypersähköauton, joka seuraa Concept Onen jalanjäljillä. Uutuus tunnetaan Concept Two -työnimellä, mutta se ristitään vielä uudestaan ennen lanseerausta.

Concept Onessa on lähes 1100 hevosvoiman tehot ja 2,5 sekunnin kiihtyvyys nollasta sataan.
Concept Onessa on lähes 1100 hevosvoiman tehot ja 2,5 sekunnin kiihtyvyys nollasta sataan. (Kuva Rimac)

Rimacin johtoon kuuluva Monika Mikac kertoi brittiläiselle Autocarille, että uudesta hyperautosta tulee Concept Onea mukavuuspainotteisempi, ja myös hinta nousee vieläkin korkeammaksi. Autosta joutuu siis pulittamaan melkoisesti, koska jo Concept Onen hinta nousi yli miljoonan euron. Uutuuden mitat kasvavat hieman, mutta se pysyy edelleen kaksipaikkaisena. Mikacin mukaan Rimacin suunnitelmiin ei kuulu nelipaikkaista autoa.

Hitusen kasvanutta kokoa kompensoidaan entistäkin paremmalla suorituskyvyllä, mutta siitä ei suostuta antamaan vielä tarkempia tietoja. Valmistusmäärä kasvaa prosentuaalisesti huimasti, koska uutta hyperautoa on tarkoitus tehdä tasan 100 kappaletta. Rimac arvioi, että ensimmäisen vuoden aikana kaupaksi saataisiin 20 yksilöä.

Auto kilpailee edelleen samassa sarjassa Paganin, Koenigseggin ja Bugattin kanssa. Concept Onen sähköinen toimintasäde on noin 330 kilometriä, ja sen pitäisi kasvaa hieman. Toimintamatkalla ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä tämän kaliiberin autojen ostajille, koska hyperautoilla ajetaan useimmiten vain lyhyitä matkoja. Aluksi tulossa on umpikattoinen coupé, mutta avomallin ja ratakäyttöön tehdyn version pitäisi seurata perässä lähivuosien aikana.

Rimac tekee kehitystyötä ja toimii akkujen alihankkijana muille autonvalmistajille.
Rimac tekee kehitystyötä ja toimii akkujen alihankkijana myös muille autonvalmistajille. (Kuva Rimac)

Monika Mikac kertoi, että uutuuden muotoilu seuraa Concept Onesta tuttuja linjoja. Hallitsevin elementti on kylkilinjan musta kuvio, joka muistuttaa kravattia. Se on kunnianosoitus Kroatialle, koska kravatti keksittiin kuulemma siellä. Vaikka Rimac on kasvattamassa hyperautonsa valmistusmäärää, sen pääbisnes on kuitenkin edelleen muualla. Firma toimii nimittäin alihankkijana muille autonvalmistajille.

Rimac toimittaa muun muassa pahimpiin kilpailijoihin kuuluvan Koenigsegg Regeran akut, ja myös Aston Martinin tulevassa Valkyrie-hyperautossa käytetään kroatialaisia akkuja sekä tietoviihdejärjestelmää. Tätäkin bisnestä aiotaan kasvattaa. Tällä hetkellä akkuja tehdään vain noin 100 kappaletta vuodessa, mutta tuotantovolyymi on tarkoitus nostaa 5000:n ja 10 000:n välille jo lähivuosien aikana.

Kommentoi Facebookissa