RAHANPESU Keskusrikospoliisi on suorittanut operaationsa yhteydessä kotietsintöjä Varsinais-Suomen alueella. Etsinnät liittyvät yhteistyössä Verohallinnon kanssa tehtävään esitutkintaan, jossa useita henkilöitä epäillään muun muassa törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta.
Suomalaisen osakeyhtiön toiminnassa epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä. Keskusrikospoliisi on lauantaina kuulustellut seitsemää henkilöä. Henkilöistä kaksi on otettu kiinni.
– Osakeyhtiön omistus on toisessa EU-maassa, ja kuulustelluissa on useamman kuin yhden maan kansalaisia, kertoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho Keskusrikospoliisista.
Kotietsintöjen kohteita on noin kymmenen. Keskusrikospoliisi on tehnyt kotietsintöjä yhdessä muiden viranomaisten, muun muassa Lounais-Suomen poliisilaitoksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa.
Mediatietojen mukaan KRP:n iskun kohteena on Airiston Helmi Oy. Paraisilla Ybbernäsissä sijaitsevan yhtiön kiinteistön luona on raportoitu olleen kommandopäähineisiä poliiseja ja sinne johtavan tien varrella on ollut poliisien tiesulku.
Airiston Helmi on venäläistaustainen yhtiö, jolla on kiinteistöjä Turun saaristossa. Poliisi ei vahvista tutkittavaa yhtiötä.
– Kotietsinnät ovat tavallinen osa talousrikostutkintaa. Virka-apua on tarvittu kohteiden merellisen sijainnin ja lukumäärän vuoksi. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja rauhallisesti. Olemme takavarikoineet sellaista materiaalia, jota tavallisestikin talousrikostutkinnan kotietsinnöillä otetaan haltuun, Ranta-aho sanoo.
Operaatioon osallistuu tiettävästi noin sata henkilöä. Alueella on muun muassa lentokielto ja Merivartiosto on estänyt myös veneliikenteen alueella. Lentokielto on asetettu maanantaihin kello 15 asti ja se koskee myös droneja.
Lue myös: KRP iskee saaristossa ja mantereella – yritystä epäillään usean miljoonan euron rahanpesusta
Kommentoi Facebookissa