Kultaa voidaan erottaa elektroniikkaromusta – esimerkiksi tietokoneen piirilevyistä

Eeva Heliövaara valmistelee kemian alan väitöskirjaa Helsingin yliopistossa.

Eeva Heliövaara valmistelee kemian alan väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. (Kuva Helsingin yliopisto)

Uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan ottaa talteen aiempaa ympäristöystävällisemmin.

KULTA Mineraalien talteenotto kierrätysmateriaaleista eli niin kutsuttu urban mining on oleellinen osa kiertotaloutta ja laajeneva teollisuuden haara. Esimerkiksi elektroniikkaromun kultapitoisuus voi olla jopa 10–100-kertainen verrattuna kultamalmiin.

Tietokoneissa, puhelimissa ja monissa muissa laitteissa oleva pieni määrä kultaa päätyy romutettavien laitteiden mukana polttoon. Tuhkasta kulta erotellaan kemiallisesti, mutta käytettävät kemikaalit ovat ympäristölle erittäin haitallisia. Esimerkkeinä ovat syanidiliuotus sekä kullan erottaminen elohopean avulla pienissä nyrkkipajoissa ja alkeellisissa olosuhteissa.

Nyt Helsingin yliopistossa kehitetyn uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan ottaa talteen aiempaa ympäristöystävällisemmin.

– Kultaa käytetään yleisesti elektroniikkateollisuudessa, ja sen tehokas talteenotto on kestävän kehityksen ja kiertotalouden kannalta tärkeää, sanoo uuden kullan liuotusmenetelmän kehittänyt professori Timo Repo Helsingin yliopiston kemian osastolta.

Nyt tutkijat ovat onnistuneet liuottamaan kultaa orgaanisella liuottimella, apuaineena rikki ja hapettimena vetyperoksidi.

– Toistaiseksi menetelmää on kokeiltu laboratorio-olosuhteissa, mutta kun perusilmiö on havaittu, se avaa mahdollisuuksia jopa kaupalliseen soveltamiseen, sanoo tohtorikoulutettava Eeva Heliövaara Helsingin yliopistosta.

Menetelmällä voidaan liuottaa metallista kultaa esimerkiksi tietokoneen piirilevyistä. Reaktiossa kulta hapettuu kultayhdisteeksi.

Professori Timo Repo ja tohtorikoulutettava Eeva Heliövaara ovat Angewandte Chemie -tiedelehdessä asiasta julkaistun artikkelin kirjoittajia.

Lue myös: Kaivosteollisuuden jätekasoista löytyy harvinaisia maametalleja – näin vältytään uusien kaivosten ympäristöhaitoilta

Kommentoi Facebookissa