JÄÄKIEKKO Suomi on voittanut jääkiekon MM-kultaa Slovakiassa pelatuissa kisoissa. Loppuottelussa kaatui Kanada lukemin 1–3. Edellisen kerran Leijonat voitti mestaruuden vuonna 2011 ja paikkana oli tuolloinkin Bratislava.
Kanada aloitti ottelun vahvasti, mutta Suomi oli tehdä avausmaalin alivoimalla. Läpiajoon päässyt Jere Sallinen kaadettiin, mutta Oliwer Kaski epäonnistui rangaistuslaukauksessa. Ajassa 10.02 Theodore Shea siirsi kuitenkin vaahteralehtipaidat johtoon. Kanadalla oli mahdollisuuksia myös lisämaaleihin ja kiekko kolisi maalikehikoihin, mutta erätauolle lähdettiin 1–0-lukemista.
Toisessa erässä Suomi sai peliotteesta paremmin kiinni ja kun pelikello näytti aikaa 22.35, joukkueen kapteeni Marko Mörkö Anttila tasoitti ottelun ylivoimalla. Jäähyaitiossa istui kampituksesta maalintekijä Shea. Tasalukemat säilyivät erän loppuun.
Kolmannessa erässä Leijonien 203-senttinen kapteeni Anttila huudatti yleisöä laukomalla Suomen 1–2-johtoon ajassa 42.35. Kanada aloitti hurjan takaa-ajon, ja Suomen pelistä tuli selviytymistaistelua. Leijonien ykkösmaalivahdiksi noussut Kevin Lankinen torjui kuitenkin varmasti ja kesken kanadalaisten painostuksen Harri Pesonen lisäsi Suomen johdon lukemiin 1–3 ajassa 55.54.

Viimeiset minuutit Kanada yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta loppusummerin jälkeen kapteeni Anttila sai nostaa pokaalin ilmaan Suomen kolmannen maailmanmestaruuden merkiksi. Marko Anttila teki turnauksessa tärkeät maalit loppuottelun lisäksi puolivälierässä Ruotsia vastaan ja välierässä Venäjän verkkoon.
– Onhan se uskomatonta. Ei sitä voinut kuvitella, että se näin voisi mennä. Ei se yleensä ole meikäläisen heiniä se maalinteko, mutta näin se sattui nyt menemään, Anttila kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.
Sankarijoukkueen kapteeni täyttää maanantaina 34 vuotta, joten Lempäälästä kotoisin olevalla kookkaalla hyökkääjällä on Suomessa edessään tuplajuhlat. Leijonien MM-joukkue palaa Slovakiasta Suomeen charter-lennolla AY7512. Lento lähtee Bratislavasta klo 11 paikallista aikaa, arvioitu laskeutumisaika Helsinki-Vantaan lentoasemalle on klo 14.00.
– Hirveä halu voittaa oli. En ole paljon voittanut aikuisten tasolla. Olihan tämä nyt tai ei koskaan! Yritin panna kaikki likoon. Tänään sattui onnistumaan, kiekkojoukkueen kapteeni totesi vaatimattomasti.
Suomalaiset ovat jo ehtineet juhlia MM-kultaa, Helsingissä Havis Amandan ympärille raportoitiin kokoontuneen jopa 10 000 juhlijaa. Suihkulähteen patsas puettiin luonnollisesti Mörkö-kaapuun.
Leijonajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on luotsannut aiemmin alle 20-vuotiaat maailmanmestareiksi. Edellinen Jalosen valmentaman miesten maajoukkueen MM-kulta Bratislavassa ratkaistiin myös ajassa 42.35, tuolloin osuman Ruotsin verkkoon teki Petteri Nokelainen. Jalonen ei vertaa onnistumisiaan.
– Mestaruuksia on tietenkin hankala verrata. Se on sama kuin vertaisi omia lapsiaan, että ketä rakastaa eniten. Kaikkia yhtä paljon, ne ovat niin erilaisia. Tapa millä tämän hoidimme hakee vertaistaan, Jalonen sanoi Ylelle.

Hyökkääjä Sakari Manninen oli Suomen paras pistemies vuoden 2019 MM-turnauksessa. Manninen teki kymmenessä ottelussa kaksi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä. Koko turnauksen pistepörssissä Mannisen nimi löytyy sijalta kolmetoista.
Toiseksi parhaat pisteet merkkautti Kaapo Kakko. Vasta 18-vuotias hyökkääjä teki kuusi maalia ja antoi yhden maalisyötön. Turnauksen maalinteklijätilastossa Kakko sijoittui jaetulle kuudennelle sijalle.
Suomen Mikko Lehtonen valittiin MM-turnauksen tähtikentän puolustajaksi. All Starsin valinnoista vastaavat MM-turnausta seuraavat toimittajat. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi nimettiin Kanadan Mark Stone.
Lue myös: Jukka Jalonen johdatti Leijonat MM-finaaliin Kanadaa vastaan – ”Kyse on kovasta työstä”
Kommentoi Facebookissa