Kuninkaat kaatuivat MM-kisoissa – Tero Pitkämäki pohtii pitkän uransa jatkoa

Usain Boltin viimeinen kilpailu päättyi dramaattisesti vasemman jalan kramppiin reilut 30 metriä ennen maalia.

Usain Boltin viimeinen kilpailu päättyi dramaattisesti vasemman jalan kramppiin reilut 30 metriä ennen maalia. (Kuva AOP)

Lontoon MM-illassa loistokkaat uransa päättivät Jamaikan Usain Bolt ja brittien Mo Farah.

LONTOON MM-KISAT Keihäsfinaalin jälkeen käveli haastatteluihin tyytyväisen oloinen Tero Pitkämäki. Siihen oli syytä, sillä hän heitti loppukilpailussa kauden toiseksi parhaan heittonsa 86,94. Se toi Lontoossa MM-kisojen viidennen sijan.

Voittoon heitti Saksan Johannes Vetter tuloksella 89,89 ennen ennätyksensä heittäneitä tsekkejä Jakub Vadlejchia, jonka tulos oli 89,73 ja Petr Frydrychiä tuloksella 88,32.

– Juttelin Vetterin kanssa kentällä. Sanoin hänelle ”olet sinä uskomaton mies”. Hän sanoi minulle ”uskomaton olet sinäkin”, Pitkämäki tarinoi.

Kisaan yhtenä suosikeista lähtenyt Saksan Thomas Röhler jäi 88,26 kantaneella heitolla neljänneksi. Pitkämäki oli silminnähden tyytyväinen omaan suoritukseensa.

–  Kun täällä sai heitettyä kauden toiseksi ja kolmanneksi parhaat heitot, ei voi olla pettynyt. Enempää ei voinut odottaa. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen viidennestä sijasta. Ei jäänyt jossiteltavaa, Pitkämäki sanoi.

Tero Pitkämäki, 34, kertoi pohtivansa pitkän uransa jatkoa viime syksyn tapaan kauden jälkeen.

– Kyllä onnistumiset aina siihen vaikuttavat. Päätös syntyy kuitenkin vasta syksyllä pienen loman jälkeen. Toki jatkaminen olisi vaikeampaa, jos täältä olisi pitänyt lähteä leuka lattiassa, Pitkämäki sanoi.

Lontoon MM-kilpailuiden illassa loistokkaat uransa päättivät sen sijaan Jamaikan Usain Bolt ja brittien Mo Farah, joista kumpikaan ei päässyt juhlimaan mestaruutta.

Farah sai 10 000 metrin kultamitalinsa jatkoksi hopeaa 5 000 metrillä. Etiopian Muktar Edris pilasi Mo Farahin kultaiset jäähyväiset, hän vei mestaruuden ajalla 13.32,79 ja Yhdysvaltain Paul Kipkemon Chelimo pronssin.

Miesten pikaviestin voitti kotiyleisön suureksi juhlaksi Iso-Britannia ajalla 37,47 joukkueella Chijindu Ujah, Adam Gemili, Daniel Talbot ja Nethaneel Mitchell-Blake. USA sai hopeaa ja yllättäjä Japani pronssia.

Suurimman huomion keräsi kuitenkin Usain Bolt, jonka viimeinen startti päättyi dramaattisesti vasemman jalan kramppiin reilut 30 metriä ennen maalia. Bolt on aikaisemmin tuonut ankkurina Jamaikan pikaviestijoukkueen mestaruuteen kaikissa MM- ja olympiakisoissa vuodesta 2009 lähtien.

  • Lähde Suomen Urheiluliitto

Kommentoi Facebookissa