KUNTAVAALIT Kuntavaalien ennakkoäänestysaika on alkanut ja se kestää Suomessa kaksi viikkoa. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on 8. kesäkuuta, kotimaassa on käytössä yhteensä 930 yleistä ennakkoäänestyspaikkaa.
Paikat ovat pääosin kunnantaloilla, kirjastoissa tai kauppakeskuksissa. Usea kunta tarjoaa mahdollisuuden ennakkoäänestykseen ulkona, esimerkiksi teltassa ja katoksessa. Myös drive-in -äänestys on käytössä joissain kunnissa.
Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 2.–5.6. Ennakkoäänestyspaikkoja on ulkomailla yli sata ja ne sijaitsevat edustustossa tai edustuston toimipaikassa yli 70 eri valtiossa. Osa paikoista on avoinna vain joinakin ennakkoäänestyspäivinä. Ulkomailta on mahdollista äänestää myös kirjeitse.
Vaalipäivä on sunnuntai 13.6. Silloin äänestäjä saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on mainittu hänelle lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa. Ennakkoäänestysaikana voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, joko kotimaassa tai ulkomailla. Vuoden 2021 kuntavaaleissa toimitetaan laitosäänestys ensimmäistä kertaa myös varuskunnissa.
Vaalivirkailijat valvovat turvallisuutta äänestyspaikalla ja neuvovat ohjeiden noudattamisessa. Äänestäjä voi halutessaan ottaa oman kynän mukaan äänestyspaikalle. Hengitystieoireisia ja lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä olevia äänestäjiä varten on suunniteltu erityistoimenpiteitä äänestyksen mahdollistamiseksi.
Henkilöllä, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta, on äänioikeus kuntavaaleissa omassa kotikunnassaan. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.
Äänioikeutetut ovat saaneet postitse Digi- ja väestötietovirastolta ilmoituksen äänioikeudesta. Sen liitteenä on luettelo äänioikeutetun lähialueen ennakkoäänestyspaikoista sekä ohjeet turvalliseen äänestämiseen koronaepidemian aikana. Jos äänioikeutettu on ilmoittanut vastaanottavansa viranomaistiedotteet sähköisesti, ilmoitus on lähetetty Suomi.fi-palveluun.
Äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään. Henkilöllisyyden voi todistaa kuvallisella asiakirjalla, esimerkiksi ajokortilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla tai passilla. Selvitykseksi kelpaa myös niin sanottu pahvinen ajokortti, jos vaalivirkailija tunnistaa äänestäjän siinä olevasta kuvasta.
Oleellista on, että vaalivirkailija voi varmistua äänestäjän henkilöllisyydestä. Jos äänioikeutetulla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa voimassa olevaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Vaalivirkailija voi pyytää äänestäjää poistamaan hetkeksi kasvomaskin henkilöllisyyden toteamiseksi.
Tiedot ennakkoäänestyspaikoista, kuntavaaliehdokkaista sekä ehdokasnumerot löytyvät monilla eri kielillä vaalit.fi-sivustolta. Sivustolla voi myös seurata ennakkoäänestyksen vilkkautta. Ennakkoäänestysaikana sivuille päivitetään tunnin välein tietoja ennakkoon äänestäneiden määrästä kunnissa ja koko maassa.
Kommentoi Facebookissa