Kuolleisuuden nousu on ollut poikkeuksellista – suurin sotavuosien jälkeen

Ennakkotietojen mukaan elinajanodote olisi vuonna 2022 pojilla 78,6 ja tytöillä 83,8 vuotta. (Kuvituskuva Fotolia)

Myös elinajanodote laskee eniten 60 vuoteen sekä tytöillä että pojilla.

VÄESTÖ Kuolleiden määrä ja kuolleisuus kasvoivat vuonna 2022. Ennakkotietojen mukaan kuolleita oli yli 5 200 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuolleiden ennakollinen kokonaismäärä oli 62 886 eli suurin vuoden 1944 jälkeen.

– Lopullisessa tilastossa kuolleiden määrä noussee yli 63 000:een, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo sanoo.

Kuolleisuuden kasvu heijastuu vastasyntyneiden elinajanodotteeseen, joka ennakkotietojen mukaan laskee vuonna 2022 tytöillä 0,6 vuotta ja pojilla 0,5 vuotta. Viimeksi tyttöjen elinajanodotteessa on nähty vastaavan tasoinen pudotus vuoden aikana vuonna 1957 – jolloin oli aasialaisen influenssan epidemia – ja pojilla vuonna 1962.

Ennakkotietojen mukaan elinajanodote olisi vuonna 2022 pojilla 78,6 ja tytöillä 83,8 vuotta. Viimeksi elinjanaodote oli Suomessa havaitulla tasolla tytöillä vuonna 2013 ja pojilla vuonna 2017. Elinajanodote kuvaa kuolleisuuden tasoa kunakin laskentavuotena.

– Elinajanodotteen perusteella kuolleisuus lähti Suomessa nousuun syksyllä 2021. Viimeisen puolentoista vuoden aikana naisten elinajanodote on laskenut 0,9 vuotta ja miesten 0,6 vuotta, Rapo kertoo.

Naisten elinajanodote laskee vuonna 2022 jo toista vuotta peräkkäin.

– Näin ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin vuosien 1950 ja 2021 välisenä aikana.

Lue myös: THL:n turvallisuusseuranta selvitti – kuolleisuus ei ole lisääntynyt koronarokottamisen jälkeen

Kommentoi Facebookissa