Kuolonkolarin taustoja tutkitaan – poliisi epäilee kolaroijan syyllistyneen ennen kuolemaansa henkirikokseen

Poliisi on suorittanut tutkintaa hotellilla ja onnettomuuspaikalla. (Kuvituskuva Poliisi)

Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantain vastaisena yönä Hotelli Katinkullassa.

HENKIRIKOS Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena. Poliisi tiedotti aiemmin kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon lauantaina noin kello 12.

Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantain vastaisena yönä Hotelli Katinkullassa, Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen. Sekä uhri että epäilty tekijä olivat kotoisin Haapavedeltä.

Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä. Tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan, ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä.

Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.

Lue myös: Pojan epäillään surmanneen äitinsä – tekijä soitti itse hätäkeskukseen

Kommentoi Facebookissa