KORIPALLO Suomen ainoa NBA-pelaaja Lauri Markkanen joutuu olemaan sivussa tositoimista ainakin helmikuun lopulle saakka. Markkasen seura Chicago Bulls vahvisti perjantaina, että Markkasen oikean puolen lantiosta on löydetty tarkemmissa tutkimuksissa rasitusvamma.
Markkanen on sivussa NBA-parketeilta ainakin kuukauden verran. Hänen sairaslomansa voi venyä jopa kuuden viikon mittaiseksi, jolloin hän palaisi tositoimiin vasta maaliskuun puolella.
Bullsin pudotuspelihaaveille Markkasen sairasloma on todella paha takaisku. Seuralta on nyt sivussa kolme avausviisikon pelaajaa.
Bulls on itäisessä konferenssissa kymmenentenä. Pudotuspeliviivan yläpuolella olevat Orlando Magic ja Brooklyn Nets olisivat periaatteessa ohitettavissa, jos Bulls yltäisi loppukaudesta voittoputkeen.
Markkasen puuttuminen tositoimista tietysti heikentää Bullsin playoff-haaveita tuntuvasti. Jos Markkanen palaa tositoimiin vasta maaliskuussa, voi olla jo liian myöhäistä.
Markkanen hyvin todennäköisesti aloittaa kesälomansa huhtikuussa heti runkosarjan päätyttyä. Sen kohtalon hän on kokenut myös kahtena aiempana NBA-kautenaan 2017-2019.
Suomen maajoukkueen Susijengin EM-karsintaurakalle Markkasen rasitusvammalla ei ole merkitystä. NBA-pelaajat eivät ole EM-karsintapeleissä käytettävissä. Susijengissä Markkanen nähtäneen seuraavan kerran vasta 2021.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa