RUOTSI Eteläisessä Ruotsissa sytytettiin eilen illalla useita kymmeniä autoja palamaan eri alueilla tehdyissä iskuissa. Silminnäkijöiden ottamissa kuvissa huppupäiset ja mustiin pukeutuneet miehet sytyttävät organisoidusti autoja tuleen ja pakenevat paikalta.
Iskut tehtiin pääosin Göteborgissa ja lähikaupungeissa. Göteborgin poliisitarkastaja Claes Dahlström oli paikalla Frölundan kaupunginosassa, jossa toistakymmentä autoa paloi ostoskeskuksen pysäköintialueella.
– Nuoret ovat heitelleet kivillä poliiseja, jotka ovat tulleet turvaamaan järjestystä, Dahlström kommentoi tapahtumapaikalta Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Dahlström toteaa, että naamioituneiden henkilöiden tunnistaminen on vaikeaa. Hän kertoo, että jopa 80 autoa on poltettu eri alueilla ja poliisi on löytänyt myös erilaisia paukkupommeja. Kukaan ei tiettävästi ole kuitenkaan loukkaantunut.
Suhtautuminen vastaaviin ongelmiin on Ruotsissa koventunut, nyt tapahtumat saivat myös maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin kommentoimaan tilannetta kriittisesti.
– Nämä eivät ole mitään ”protesteja”, nämä ovat sabotaasia. Ruotsi on käytännössä sietänyt tätä jo aivan liian kauan. Tämä täytyy nyt yksinkertaisesti saada loppumaan, Kristersson kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Ruotsin poliisijohto on avoimesti aikaisemmin raportoinut maassa olevan 53 ongelmallista aluetta, joissa rikollisuus vaikeuttaa jo tavallisten ihmisten arkea. Kyseiset alueet ovat koulutustasoltaan alhaisempia kuin muut Ruotsin lähiöt.
Varsinkin Etelä-Ruotsin suurten kaupunkien lähiöt ovat pääosin nuorista miehistä koostuvien rikollisjengien reviirejä, joiden hallinnasta ja huumekaupasta käydään väkivaltaista jengisotaa. Ampumistapaukset ovat arkipäivää.
Ongelmat eivät johdu viime vuosien turvapaikanhakijoiden tuloaallosta. Syyt ovat syvemmällä, ne aiheutuvat pitkälti jo aikaisemmin saapuneista maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään, joiden kotouttaminen Ruotsin kansankotiin on epäonnistunut pahoin.
Lue myös: Poliisi ampui, autoja poltettiin, kauppoja ryöstettiin mellakoissa – Ruotsissako rauhallista?
Kommentoi Facebookissa