Kymmeniä ilmoituksia rahanpesun ammattimuuleista – järjestäytynyttä ja kansainvälistä toimintaa

Keskusrikospoliisi selvittää rahanpesua myös kansainvälisen yhteistyön avulla.

Keskusrikospoliisi selvittää rahanpesua myös kansainvälisen yhteistyön avulla. (Kuva AOP)

Keskusrikospoliisi arvioi muulien perustaneen satoja suomalaisia pankkitilejä.

RAHANPESU Keskusrikospoliisissa toimivalle Rahanpesun selvittelykeskukselle tehtiin viime vuonna kymmeniä ammattimuuleihin liittyviä rahanpesuilmoituksia. Jo aiemmin Euroopassa havaitut ammattimaiset rahanpesijät, niin sanotut ammattimuulit, rantautuivat Suomeen vuoden 2018 aikana.

– Arviomme mukaan Suomeen saapui kymmeniä muuleja, joiden uskomme avanneen täällä satoja pankkitilejä. Osa tapauksista ei tule tietoomme esimerkiksi siksi, että tapauksia ei havaita tai niiden ei tunnisteta liittyvän mahdollisesti muuleihin, kertoo rikoskomisario Heikki Majamaa Keskusrikospoliisista.

Tapauksiin liittyen Rahanpesun selvittelykeskus antoi viime vuonna 15 jäädytysmääräystä, joiden ansiosta takavarikoitiin yhteensä noin 225 000 euroa. Näistä tapauksista selvittelykeskus kirjasi neljä uutta rikosilmoitusta, minkä lisäksi se luovutti tietoja neljään jo avoimena olleeseen rikosilmoitukseen.

– Ensimmäistä kertaa Suomen poliisin tietoon alkoi tulla kyseisellä tavalla toteutettuja tapauksia keväällä 2018. Henkilöt olivat eri keinoin hankkineet väärennetyillä henkilöllisyysasiakirjoilla suomalaisia henkilötunnuksia. Käytetyt asiakirjat olivat esimerkiksi Romaniassa, Tanskassa ja Tšekissä myönnettyjen asiakirjojen väärennöksiä. Väärennettyjen henkilöllisyysasiakirjojen ja työsopimusten avulla henkilöt avasivat tilejä Suomessa useissa eri pankeissa, Majamaa kertoo.

Ammattimuulit ovat kansainvälisestikin melko uusi ilmiö. Rahanpesun selvittelykeskus osallistui vuonna 2017 Eurojustin ja Europolin yhteiseen hankkeeseen, jossa koottiin tietoja Euroopan alueella harjoitettavasta ammattimaisesta rahanpesusta.

− Tuolloin vastaavia tapauksia oli havaittu useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Puolassa oli tapaus, jossa yhteen kokonaisuuteen liittyneiden rikosvahinkojen kokonaismäärä oli 30 miljoonaa euroa, Majamaa kertoo.

Ammattimuulit toimivat kansainvälisesti. Käytännössä toiminta alkaa siten, että johonkin maahan saapuu muista maista henkilöitä, jotka avaavat väärillä henkilötiedoilla suuren joukon tilejä eri pankkeihin. Tämän jälkeen pankkitileille siirretään ulkomaisilta tileiltä erilaisilla rikoksilla hankittuja varoja, jotka hyvin nopeasti joko nostetaan käteisenä tai siirretään edelleen tilisiirtoina ulkomaille.

Ilmiöön puuttumisessa keskeistä ovat viranomaisten ja pankkien välinen tiedonvaihto sekä tilin avaamiseen liittyvät käytännöt.

– Jatkossa Suomen suosio ammattimuulien kohteena riippuu siitä, miten houkuttelevana muulit pitävät Suomea. Tähän vaikuttavat muun muassa tilin avaamisen käytännöt, henkilötunnusten ja tilinkäyttövälineiden saamisen helppous sekä mahdollisuudet tilin käyttämiseen kortilla ulkomailta. Maasta toiseen liikkuvat rikolliset ovat erityisen aktiivisia kesäkaudella, joten on mahdollista, että kevään koittaessa myös muulien vaellus kohti Suomea alkaa taas, Majamaa toteaa.

Lue myös: Suomalaisen edesmenneen legioonalaisen Petersin tyttärelle lähetettiin rahaa – pankki sulki kyselemättä tilit ja tunnukset

Kommentoi Facebookissa