Seurauksista piittaamaton sarjanäpistelijä vangittiin – myymälävarkauksia jopa kuusi päivässä

Rikokset ovat olleet vähäisiä omaisuusrikoksia eli näpistyksiä, joiden perusteella miestä ei ole voitu aikaisemmin pidättää ja vangita.

Rikokset ovat olleet vähäisiä omaisuusrikoksia eli näpistyksiä, joiden perusteella miestä ei ole voitu aikaisemmin pidättää ja vangita. (Kuva AOP)

Pelkästään tänä vuonna miehen epäillään syyllistyneen 48 eri rikokseen.

VARKAUS Kainuun käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 6.3. poliisin esityksestä kajaanilaisen 32-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä varkaudesta. Erityisenä edellytyksenä oli rikollisen toiminnan jatkamisvaara.

Mies anasti maanantaina 4.3. paikallisesta liikkeestä arvokkaan matkapuhelimen katkaisemalla vaijerin, jolla puhelin oli kiinnitettynä telineeseen. Poliisi otti miehen kiinni reilu kymmenen minuuttia teon jälkeen ja puhelin saatiin takaisin.

Rikollisen toiminnan jatkamisvaara perustuu miehen aikaisempaan rikoshistoriaan. Vuonna 2018 mies on ollut epäiltynä yli 70 eri rikoksesta, joista hänet on tuomittu lyhyihin vankeusrangaistuksiin. Tänä vuonna hänen epäillään syyllistyneen 48 eri rikokseen.

Rikokset ovat olleet lähes kaikki myymälävarkauksia, joita mies on tehnyt lähes päivittäin, pahimmillaan jopa kuusi saman päivän aikana. Anastettu omaisuus on ollut pääasiassa alkoholia.

Rikokset ovat olleet vähäisiä omaisuusrikoksia eli näpistyksiä, joiden perusteella miestä ei ole voitu aikaisemmin pidättää ja vangita. Häntä epäiltiin varkaudesta myös pari viikkoa sitten ja silloin mies oli pidätettynä lain salliman maksimiajan. Tästä ja aikaisemmista tuomioista huolimatta mies jatkoi edelleen toimintaansa, jolloin edellytysten täytyttyä hänet nyt vangittiin.

Kiinniotettaessa mies oli liikkeellä Trek-merkkisellä maastopyörällä, jonka hän on kertonut anastaneensa Kajaanin Teppanasta. Poliisi pyytää pyörän omistajaa ottamaan yhteyttä Kajaanin poliisin palvelupäivystykseen numeroon 0295416520 tai sähköpostitse tutkinta.kainuu@poliisi.fi.

Lue myös: Vanhuksiin kohdistuneet varkausrikokset selviämässä – yksi pidätetty, toinen etsintäkuulutettu

Kommentoi Facebookissa