KAVALLUS Tampereella toimivan lääkealan yrityksen entinen toimitusjohtaja on tuomittu 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kavalluksesta. Teko tuli ex- johtajalle monin tavoin kalliiksi. Omia ja vastapuolen käräjäkuluja hänet tuomittiin maksamaan 15 600 euroa.
Toimitusjohtaja nosti yrityksen pankkitililtä 145 000 euroa ja siirsi rahat omalle tililleen. Johtaja kertoi, että kyseessä oli pääomalainan takaisin maksu. Pääomalainan takaisinmaksun ehdot eivät kuitenkaan olleet täyttyneet eikä vastaavaa lainaa ollut maksettu muillekaan. Johtajalle tuli syyte törkeästä kavalluksesta.
– Kavalluksen kohteena on ollut suuri määrä varoja ja (vastaaja) on käyttänyt hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa yhtiön toiminnasta vastanneena johtajana, totesi syyttäjä.
Muut yhtiön johtohenkilöt huomasivat tapahtuneen, ja pian poliisi takavarikoi johtajan tililtä 145 000 euroa. Rahat palautettiin yhtiön tilille. Käräjäoikeuden mukaan mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.
Lääkealan yritys toimii Suomessa, Englannissa ja Ruotsissa. Nyt kavalluksesta tuomittu johtaja kertoi tulleensa yrityksen palvelukseen, koska hän halusi olla kehittämässä vastuullista lääkealan yritystoimintaa. Kavalluksen tultua ilmi hän erosi yhtiön palveluksesta.
Syyttäjä vaati 50-vuotiaalle ex-johtajalle 11 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus tuomitsi 10 kuukautta ehdollista. Omia ja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja vastaaja määrättiin maksamaan 15 600 euroa.
Lue myös: Johtajalle syyte törkeästä kavalluksesta – ”Kohteena on ollut suuri määrä varoja”
Kommentoi Facebookissa