AUTOT Lamborghinin raivoisat härät ovat iskostuneet autofanien tajuntaan jo yli 50 vuoden ajan ennen kaikkea moottorinsa ansiosta. Lambon isoissa malleissa on käytetty vuodesta 1963 lähtien vapaasti hengittävää V12:ta, jonka tehot ovat kehittyneet huimiin lukemiin vuosien vieriessä. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun Miurassa jouduttiin vielä tyytymään 350 hevosvoimaan, kun taas nykyisessä Aventador S:ssä potkua on yli puolet enemmän.
Urheiluautomerkin edellinen pomo Stephan Winkelmann kertoi useaan kertaan, että Lamborghinin täytyy tulevaisuudessa harkita turbokoneisiin siirtymistä useimpien kilpailijoiden tavoin. Nyt firmassa on kuitenkin toinen ääni kellossa, kun vetovastuuseen on astunut Ferrarin F1-tiimiä aiemmin luotsannut Stefano Domenicali.
Hän kertoi australialaiselle CarAdvicelle uuden Aventador S:n lanseeraustilaisuudessa, että Lambolla täytyy olla muista merkeistä erottuva asema VW-konsernin sisäisessä hierarkiassa. Osa tästä erottuvuudesta saadaan perinteisestä vapaasti hengittävästä V12:sta, jota ollaan siis käyttämässä jatkossakin.
Domenicali ei usko, että Lamborghini jäisi tämän päätöksen myötä alakynteen kilpailijoiden yhä vahvemmaksi muuttuvia turbokoneita vastaan. Markkinoilla on tilaa erilaisuudelle, ja toki merkkiä velvoittavat myös yli puolen vuosisadan perinteet. Merkin huippumallina toimivan Aventadorin täytyy olla jatkossakin hyvin erityinen auto, ja se on tällä hetkellä ainoa V12-koneinen Lambo.

Juuri facelifatttu Aventador S pysyy myynnissä ainakin vielä 5–6 vuotta, ja auton elinkaarta voidaan tarvittaessa venyttää vielä pidemmälle. Jossakin vaiheessa se saa kuitenkin seuraajan, mutta vapaasti hengittävä V12 toimii myös uuden sukupolven perusrakenteen keskipisteenä. Vapaasti hengittävällä V12:lla varustetun super-Lambon asema muuttuu Domenicalin mukaan entistäkin ainutlaatuisemmaksi, kun lähes kaikki muut autot sähköistyvät enemmän tai vähemmän.
Italialaiset aikovat toki leikata koneen kulutusta ja päästöjä mahdollisuuksien rajoissa, mutta Aventadorin valmistusmäärät ovat sen verran pienet, että superauton päästölukemat eivät juuri paina koko VW-konsernin vaakakupissa. Stefano Domenicali myönsi kuitenkin, että sähköistyminen kuuluu Lamborghininkin tulevaisuuteen.
Tällä tarkoitetaan lähinnä tulevaa Urus-katumaasturia, josta kehitetään hybridiversio. SUV:n perusmallissa käytetään puolestaan Audi-sukuista tuplaturbokasia, joten myös Lamborghini muuttuu muun maailman mukana, mutta Aventador pysyy jatkossakin todellisena erikoistapauksena merkin mallistossa. Pienemmässä Huracánissa hyödynnetään tällä hetkellä astetta pienempää vapaasti hengittävää V10:ä, mutta sen tulevaisuudesta Domenicali ei vielä lausunut mitään.
Voi hyvin olla, että tämä kone korvataan seuraavan sukupolven myötä tupla-ahdetulla veekasilla, jollainen löytyy jo pahimpiin kilpailijoihin kuuluvan Ferrari 488:n pellin alta.
Kommentoi Facebookissa