Lapin poliisi puhallutti pohjoisessa 200 hiihtolomaliikenteen kuljettajaa – ei yhtään rattijuoppoa

Moottorikelkkojen kuljettajille kirjoitettiin 11 sakkoa ylinopeuksista.

Moottorikelkkojen kuljettajille kirjoitettiin 11 sakkoa ylinopeuksista. (Kuva Fotolia)

Poliisipartiot valvoivat hiihtolomaliikennettä Levin ja Ylläksen alueella.

LIIKENNEVALVONTA Lapin poliisilaitoksen partiot valvoivat liikennettä lauantaista tiistaihin Levin ja Ylläksen alueilla. Valvontaa tehtiin sekä tiellä että maastossa. Partiot puhalluttivat yhteensä noin 200 kuljettajaa, yhtään rattijuoppoa ei tavattu.

Moottorikelkkojen kuljettajille kirjoitettiin 11 sakkoa ylinopeuksista. Liikenteessä tavattiin lisäksi kaksi kelkan kuljettajaa, joiden ajokortti ei oikeuttanut moottorikelkan kuljettamiseen. Neljä moottorikelkkaa oli pois liikennekäytöstä.

Tieliikenteessä kirjattiin noin 70 sakkoa tai rikesakkoa ylinopeuksista, katsastamattomista autoista, virheellisistä tavarakuormauksista, matkapuhelimen käytöstä ajon aikana sekä turvavöiden käyttämättä jättämisestä. Yksi kuljettaja määrättiin ajokieltoon suuren ylinopeuden vuoksi.

Poliisi jatkaa hiihtolomaliikenteen valvontaa myös tulevina viikkoina.

Lue myös: Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä – tarkastuksissa löytyi 12 etsintäkuulutettua henkilöä

Kommentoi Facebookissa