LAPSEN OIKEUDET Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi lapset saivat uuden laulun, Lapsella on oikeus.
”Minulla on oikeus olla juuri minä. Sinäkin voit olla ihan oma sinä”, lauletaan uudessa Lapsen oikeuksien laulussa. Laulun on sanoittanut ja säveltänyt pitkän linjan muusikko Tuomo Rannankari.
Idea Lapsen oikeuksien lauluun tuli oululaiselta opettajalta Susanna Wåghals-Päätalolta, joka on ollut mukana kansallisen Lapsen oikeuksien viestintäverkoston opettajaryhmässä jo useamman vuoden.
– Laulaminen on asia mikä yhdistää. Laulujen kautta asiat jäävät lapsille myös usein mieleen ikään kuin vaivihkaa, Wåghals-Päätalo kertoo.
Kun mukaan saatiin vielä oululainen musiikinopettaja Ismo Koskela, alkoi laulu saada muotonsa. Laulu nauhoitettiin Koskelan studiossa ja siinä esiintyy Rannankarin kanssa Teuvo Pakkalan musiikkiluokka 5 B Oulusta. Laulun koreografiavideolla esiintyy oululaisen Pateniemen koulun 6 B luokka.
Rannankarilla on takanaan pitkä ura laulajana ja lauluntekijänä. Tänä päivänä hän haluaa tehdä musiikkia erityisesti lapsille. Hän on huolissaan lastenmusiikin roolin vähenemisestä.
– Nykyisin pienetkin lapset kuuntelevat aikuisten pop-musiikkia, koska lastenmusiikkia ei radiokanavilla juuri kuule ja sen saama julkisuus on jäänyt vähäiseksi mediassa, opettajana ja Pikku Kakkosen juontajana työskentelevä Rannankari kertoo.
Rannankarin mielestä on aikuisten velvollisuus suojella lapsuutta ja antaa lapsille mahdollisuus ihastua lastenmusiikkiin.
– Lapsilla on oikeus saada nauttia omalle ikätasolleen sopivasta musiikista ja sanoituksista. Ja on aikuisten velvollisuus huolehtia, että heillä on siihen mahdollisuus.
Rannankarin mielestä hyvä lastenlaulu on sellainen, jossa on paljon toistoa ja se tarttuu lasten mieliin ilman, että tarvitaan välttämättä sanoja ja nuotteja. Hyvään lastenlauluun kuuluu myös usein toiminnallisuus. Ehdottoman tärkeää on, että sanoitukset ovat lasten maailmasta.
– Aikuiset ovat myös lastenmusiikin suurkuluttajia lapsiperheissä, joten lastenmusiikin on hyvä miellyttää aikuisenkin korvia. Sanoitusten on oltava kuitenkin lapsille suunnattuja.
Lastenlauluissa voidaan laulaa mielikuvitusasioista ja satuhahmoista, mutta ne voivat liittyä myös lasten arkeen ja elämään.
– Tai esimerkiksi lasten oikeuksiin, kuten tässäkin laulussa, Rannankari kertoo.
Lapsen oikeuksien teemaviikon tavoitteena on lisätä lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Teemaviikolla tarjotaan valmiita materiaaleja, vinkkejä ja ideoita lapsen oikeuksien käsittelyyn niin kouluissa, varhaiskasvatuksessa kuin vapaa-ajanharrastusten piirissä.
Lapsen oikeuksien viikkoon voi osallistua kuka tahansa ja kaikki materiaalit ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
- Lapsen oikeuksien laulun sanat, nuotit sekä koreografia löytyvät tästä
Lue myös: Huippu-urheilijat lukevan miehen mallia näyttämässä – Isänpäiväviikko on isien oma iltasatuviikko
Kommentoi Facebookissa