Lapset tunnustivat kyselyssä – yli kolmannes koki viettävänsä liikaa aikaa netissä

Lapset oppivat digilaitteiden käytön hetkessä, mutta eivät sitä, miten netissä toimitaan turvallisesti.

Lapset oppivat digilaitteiden käytön hetkessä, mutta eivät sitä, miten netissä toimitaan turvallisesti. (Kuva Fotolia)

Lasten mukaan internet on myös auttanut heitä saamaan uusia ystäviä.

INTERNET Telia kokosi kolmannen kerran yhteen lasten neuvoa-antavan CAP-paneelin seitsemässä maassa. Paneelin tulosten mukaan lapset näkevät pelien ja sovellusten tuovan paljon iloa ja yhteisöllisyyttä elämään ja jopa lohduttavan yksinäisinä hetkinä. Näin kertoi 56 prosenttia vastaajista. Yli kolmannes lapsista koki samaan aikaan kuitenkin viettävänsä liikaa aikaa netissä ja sovelluksissa.

Lasten mukaan internet on auttanut heitä saamaan uusia ystäviä, kertoi 53 prosenttia vastaajista. Lähes puolet eli 49 prosenttia lapsista myös koki, että vanhemmat tukevat heidän online-harrastamistaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Vanhemmilta saa lasten mukaan arvokkaita tietoja esimerkiksi tietoturvasta ja emotionaalista tukea vaikeissa tilanteissa.

– Lapset näkevät internetin ennen kaikkea positiivisena asiana, jossa kuitenkin pitää olla tarkkana tietoturvan ja netissä vietetyn ajan määrän suhteen. Lapset ja nuoret toivovat aikuisilta osallistumista ja tukea online-elämään, kertoo Telia Finlandin yritysvastuujohtaja Eija Pitkänen.

Telian aiemmin julkistamasta valtakunnallisesta digihyvinvointiselvityksestä ilmeni, että yli 80 prosenttia suomalaisvanhemmista oli huolestuneita perheensä digihyvinvoinnista ja 60 prosenttia lastensa puhelimellaan viettämästä ajasta. Selvityksen mukaan vain 14 prosenttia perheistä oli keskustellut puhelimen käytöstä yhdessä.

Kyselyn tavoitteena oli kerätä lasten näkemyksiä digihyvinvoinnista ja siitä, miten lapset neuvoisivat ikätovereitaan sen edistämisessä. Keskustelujen tuloksia on hyödynnetty, kun Telia lisäsi liittymäänsä uusia haastekokonaisuuksia. Kokonaisuudet on toteutettu yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Ne sisältävät arviointi- ja digivuorovaikutustehtäviä ja edistävät tutustumista yhdessä niin lapsen kuin aikuisenkin arkeen digimaailmassa.

– Lapset oppivat digilaitteiden käytön hetkessä, mutta eivät automaattisesti sitä, miten netissä toimitaan turvallisesti. On aikuisten tehtävä opastaa lasta säätelemään digilaitteilla käytettyä aikaa. Lapset ja nuoret kaipaavat aikuista kertomaan mikä on sallittua ja mikä voi olla haitallista, kertoo Pelastakaa Lasten erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen.

Lasten neuvoa-antava paneeli, eli Children’s Advisory Panel CAP on Telia Companyn aloite, jonka tarkoituksena on oppia ymmärtämään lasten verkkoelämää ja digitekniikan käyttöä lasten näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimus suoritetaan läheisessä yhteistyössä lastenoikeusjärjestöjen ja koulujen kanssa.

Lue myös: Auto töytäisi kahta koululaista suojatiellä – vastaantuleva kuljettaja varoitti, lapset tutkivat kännykkäänsä

Kommentoi Facebookissa