ITSEMURHAT Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toivoo hallituksen ja eri viranomaisten kiinnittävän huomiota lasten, alle 18-vuotiaiden, itsemurhien yleisyyteen Suomessa.
Vuonna 2017 noin joka toinen viikko alle 18-vuotias teki Suomessa itsemurhan. Vuoden 2017 luku on korkein koko 2000-luvun tarkastelujaksolla
– Viimeksi tällä viikolla sain yhteydenoton vanhemmalta, jonka lapsi oli yrittänyt tehdä itsemurhan. Perhe haki tilanteeseen apua, mutta tämä nuori ihminen palautettiin sairaalasta alle vuorokauden jälkeen kotiin vahvasti lääkittynä.
Perhe koki, ettei todellista apua tilanteeseen tullut.
– Lääkärikunnasta taas kuulen, ettei lasten ja nuorten psykiatrinen hoito vastaa Suomessa siihen kohdistuvaan tarpeeseen, lapsiasiavaltuutettu Kurttila huomauttaa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatiikin, että sosiaali- ja terveysministeriön valmistelussa oleva itsemurhien ehkäisyohjelma saatetaan riittävin voimavaroin toimeenpanoon mahdollisimman pian.
Kommentoi Facebookissa