Lasse Hoikka on luotsannut Souvareita 40 vuotta – ” Raittius oli elämäni paras päätös”

SUOMI 100 Souvareiden keulahahmona tunnettu Lasse Hoikka, 62, on luotsannut suosittua tanssimusiikkiyhtyettään kunnioitettavat 40 vuotta.

– Ura ammattimuusikkona sai alkunsa haaveesta. Hyppy duunarin haalareista laulavan rumpalin kiiltonahkakenkiin oli kuitenkin luontevaa, vaikka sivulliset saattoivat sen kannattavuutta ehkä epäilläkin.

Rovaniemellä varttunut Lasse työskenteli ennen uranvaihdosta kolmen vuoden ajan Ruotsin Luulajassa. Betonitöihin erikoistunut rakennusmies palasi kuitenkin viikonloppuisin rajan takaisilta siirtotyömailta Suomeen, vaihtoi vaatteet ja lähti viihdyttämään lappilaista tanssikansaa.

– Päästyäni rumpupatteriston taakse tunsin suunnatonta iloa. Viihdyin rakennusmiehenä, mutta rakastin keikkailua.

Työn ja harrastuksen yhteensovittaminen ei tuottanut myöskään aikatauluongelmia.

– Vaikka viikonloppuisin yöt venyivät pikkutunneille, niin maanantai-aamuna saapastelin aina ensimmäisten joukossa takaisin työmaalle. Nuoruus antoi paljon anteeksi, Lasse muistelee vuosikymmenten takaista ajan jaksoa.

Viimeinen tango Buenos Airesissa

Siinä vaiheessa kun betonimyllyn karhea pinta vaihtui lopullisesti rumpupalikoihin, lausuttiin syntysanat myös maineikkaalle Souvarit-tanssiorkesterille.

– Päätös bändin perustamisesta oli helppo. Sain taitavat miehet puikkoihin ja toin Ruotsista keikka-auton, johon isäni teki peräkärryn. Pistimme soittovehkeet kärryyn, äijät autoon ja lähdimme turneelle. Ensimmäinen keikka suuntautui Muurolan lavalle, Lasse taustoittaa hymyillen.

Kotipitäjän tanssilavalta alkanut ura on ollut koko neljän vuosikymmenen aikana tasaisen nousujohteista. Souvarit ovat kiertäneet Suomea ja viihdyttäneet tanssikansaa niin lavoilla kuin Lapin maineikkaissa tunturikeskuksissakin.

Unohtaa ei sovi myöskään Buenos Airesia, jossa pojat ovat käyneet kerran.

– Aivan. Vain kerran, mutta ensimmäisen ja viimeisen. Kohde oli liian villi jopa vilkkaalle lapinpojille. Buenos Airesiin jäi paljon muistoja, sillä varkaat veivät videokameran, Lasse paljastaa naureskellen.

Lapin tunturit kutsuvat

Villiä menoa on riittänyt Souvareiden mukaan myös Suomessa.

– Kyllä. Varsinkin 70- ja 80-luvuilla keikoille tultiin tanssimisen ohella juomaan ”peräkonttiviinoja” ja tappelemaan. Ajan myötä meno rauhoittui, mutta jatkui astetta hurjempana Lapin hiihtokeskuksissa. Riideltiin sitä tunturissakin, mutta pääroolissa oli ehkä enemmän romantiikan eri osa-alueet, Souvareiden pojat muotoilevat hienotunteisesti.

Nykyään rakkausralli tunturikeskuksissakin on hidastunut.

– Näköalapaikalta katsottuna voidaan puhua selkeästä rauhoittumisesta. Tanssikansa on iloista, mutta erittäin fiksua.

Souvareiden pojat tietävät mistä puhuvat, sillä yhtye on tahdittanut Lapin matkaajia jo alkuajoista lähtien.

– Yhä edelleen tunturikeskukset työllistävät hyvin. Varsinkin syksy ja kevät tahkotaan tunturissa ja sen jälkeen valtaosa keikoista sijoittuu Oulun alapuolelle. Pohjanmaa ja kuntoutuskeskukset ovat aluevaltaus, josta voimme olla erittäin kiitollisia. Siellä näkee elämän kirjon ja arjen todellisen arvokkuuden.

Hyvästit rillumareille

Vaikka muusikoiden elämä on edelleen rakennettu yövalvomisista, pitkistä keikkamatkoista ja kuivista huoltoaseman sämpylöistä, niin aika on raapaissut omat jälkensä myös keikkatyöläisen arkeen.

– Kultaista 80-lukua ei voi olla muistelematta. Ravintolaorkesterin ominaisuudessa saimme joskus soittaa jopa kuukauden samassa paikassa. Kiinnitykset olivat yleensä sen verran lähellä, että kävimme keikalla kotoa käsin, Lasse määrittelee.

Taantuma näkyi automaattisesti myös tanssiorkestereiden keikkakalentereissa. Souvareiden pojat harmittelevat, ettei rillumarei-kulttuuria arvosteta. Yhteiskunta ei auta millään tavalla ammatikseen keikkailevia tanssiyhtyeitä.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana monet bändit ovat pistäneet pillit pussiin ja lopettaneet. Suomessa on tällä hetkellä vain noin viisi yhtyettä, joiden keikoilla käy edelleen väkeä. Olemme onnekkaita, kun saamme vielä toistaiseksi kuulua tähän joukkoon.

Lasse Hoikan kipparoima Souvarit on yksi Suomen pisimpään toimineista tanssimusiikkiyhtyeistä. Menestyksen salaisuutta on lähes mahdotonta sanoa, mutta tärkeä voimavara lähtee kuitenkin oikeasta asenteesta.

– Lavalle on turha nousta nuttura tiukalla ja pää pilvissä. Työ täytyy tehdä hyvin ja olla nöyriä työnantajiemme eli yleisön edessä. Nykypäivänä on vahingollista heilua areenalla takki auki ja tukka sekaisin.

Vuodet vaihtuvat, biisit eivät

Hyvin tehty työ on kantanut kuitenkin toivottua hedelmää, sillä osa yleisöstä on seurannut Souvareita yhtyeen lähtökuopista lähtien.

– Keikoilla käy edelleen yli 80-vuotiaita faneja. Nämä arjen iloiset sankarit tanssivat kaikki kappaleet, alkuvalssista illan viimeiseen saakka. Tämä on kerrassaan hieno ja palkitseva tunne, Lasse paljastaa kiitollisena.

Myös musiikin suhteen Souvareiden pojat haluavat olla uskollisia eri-ikäiselle kuulijakunnalleen.

– Vuodet vaihtuvat, mutta biisit eivät. Olemme alusta asti luottaneet perinteiseen tanssimusiikkiin. Ohjelmisto on sen verran laaj, ettei Levillä tarvitse välttämättä soittaa Ylläs-valssia. Lähes 500 levytettyä kappaletta varmistaa sen, että keikalla voidaan vastaanottaa myös yleisön toiveita, Jouni Ruokamo muistuttaa vajaan 30 vuoden kokemuksella.

Tanssiyhtye Souvarit myöntää olevansa aidosti erilainen keikkabändi.

– Haluamme esiintyä koko illan. Vaikka Lasse nousi rumpujen takaa pystysolistiksi, niin siitä huolimatta hän paahtaa urhoollisesti kaikki neljä settiä bändinsä rinnalla. Välillä mies käy keittämässä pidemmät kahvit, mutta muuten esiinnymme koko ajan yhdessä, Ruokamo jatkaa tyytyväisenä.

Raittiutta ja rakkautta

Souvareiden suosio ei ole taantumasta huolimatta kokenut pahempia notkahduksia. Töitä riittää edelleen noin 130 keikan vuosivauhtia. Vielä muutama vuosi sitten pojat nousivat lavalle yli 250 kertaa vuodessa.

– Hyvä näin. Nyt jää hieman vapaa-aikaakin. Meillä jokaisella on perhe, harrastukset ja tietenkin ne paljon puhutut akkujen lataamiseen tarvittavat miesten jutut, pojat paljastavat hymyillen.

Hoikistunut ja hyväkuntoinen Lasse Hoikka sanoo viihtyvänsä kuntosalin lisäksi luonnossa.

– Vaellus, metsästys, kalastus ja juoksu. Näiden parissa lataan akkuni uuteen päivään.

Vielä reilut kymmenen vuotta sitten mies valmistautui illan keikkaan mieluummin baaritiskillä kuin lenkkipolulla. Ammattimuusikon kostea elämä ja krapulantäyteiset aamut tulivat Lassen kohdalla päätepisteeseensä. Korkki kiertyi kiinni ja viina vaihtui terveellisiin elämäntapoihin.

– Lopettaminen oli minun päätökseni. Havahduin todellisuuteen, sillä alkoholista oli tulossa paha peikko. En halunnut menettää terveyttäni ja työtä viinan takia. Olen tavattoman tyytyväinen ratkaisuuni, Lasse myöntää.

Raitistumisen myötä Lassen elämään astui myös uusi rakkaus.

– Olen onnellinen mies. Minulla on ihana naisystävä ja hieno perhe. Olen tavattoman kiitollinen lapsistani ja siitä, että voin kutsua itseäni myös papaksi, Lasse sanoo hymyillen.

”Ensin maksetaan keikkabussi!”

Vuoden 2016 helmikuussa kohtalo muutti Souvareiden keikkatahtia, kun Lasse joutui aivoverenkiertohäiriön takia sairauslomalle.

– Sairaus pysäytti ja pelästytti. Onneksi pääsin nopeasti liuotushoitoon ja myös leikkaus onnistui hyvin, joten olin jo kuukauden päästä takaisin lavalla. Tunnen olevani valtavan onnekas, kun selvisin vakavasta sairaudesta näinkin vähällä. Nyt arvostan elämää ja ennen kaikkea tervettä elämää entistäkin enemmän.

Vielä muutama vuosi sitten Lasse Hoikka suunnitteli vetäytyvänsä pikkuhiljaa vapaaherran rooliin. Matkan varrella mieli on kuitenkin muuttunut.

– Vauhti on vielä sen verran mukavaa, ettei tässä pakolla kannata jarrutella. Ostimme hetki sitten jopa uuden keikkabussin, sillä ”vanhalla rouvalla” tulivat vuodet ja ajokilometrit täyteen.

Taakse jäi komeat kaksi miljoonaa kilometriä ja lukemattomat määrät hienoja muistoja.

– Sanoin pojille, että siirretään eläköitymistä sen verran, että saadaan ainakin bussi maksettua, Lasse naureskelee.