Lasten ja nuorten puhelimessa maratonpäivystys

Lasten ja nuorten puhelimeen voi ottaa yhteyttä mistä aiheesta tahansa.

Lasten ja nuorten puhelimeen voi ottaa yhteyttä mistä aiheesta tahansa. (Kuva Fotolia)

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää toivotaan myös liputuspäiväksi.

LAPSET Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien teemaviikolla 14.–20.11. juhlitaan myös 25 vuotta Suomessa täyttävää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.

Vuoden 2016 teemana on yhdenvertaisuus lapsia ja nuoria osallistaen. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto kuuluvat lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteisiin. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on sopimusvaltioita velvoittava ihmisoikeussopimus, joka on osa oikeusjärjestystämme ja ollut laintasoisena voimassa Suomessa vuodesta 1991.

Lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkosto on koonnut yhdenvertaisuusmateriaalia varhaiskasvatukseen ja kouluikäisille. Nuoria tavoitellaan tubettajien yhdenvertaisuusvideokampanjalla.

Lapsi- ja perhejärjestöt yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa kannustavat kaikkia mukaan liputtamaan lapsen oikeuksien päivänä. Sisäministeriö on jo usean vuoden ajan määrännyt valtion virastot liputtamaan ja antanut yleisen liputussuosituksen. Lapsen oikeuksien päivän lisäämisestä kalenteriin vakiintuneena liputuspäivänä päättää Helsingin yliopiston almanakkatoimisto.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin on valtakunnallinen auttava puhelin, jonne lapset ja nuoret voivat soittaa vuoden jokaisena päivänä. Lapset voivat myös kirjoittaa nettikirjeen tai keskustella chatin välityksellä päivystäjän kanssa. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset aikuiset.

Lasten ja nuorten puhelin juhlistaa Lasten oikeuksien päivää maratonpäivystyksellä. Yhteydenottoihin vastataan tulevana sunnuntaina poikkeuksellisesti kello 12–21. MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa lapset voivat keskustella asioistaan luotettavan aikuisen kanssa nimettömästi, luottamuksella ja maksutta.

Vuosittain vastataan noin 30 000 puheluun, chat-keskusteluun sekä nettikirjeeseen. Puhelimeen voi ottaa yhteyttä mistä aiheesta tahansa. Lasten ja nuorten puhelin päivystää numerossa 116 111 arkisin kello 14–20 ja viikonloppuisin kello 17–20. Juhlapyhinä päivystetään kello 14–17 ja 20.11. poikkeuksellisesti klo 12–21.

Tärkeitä nettiosoitteita

Kommentoi Facebookissa