T-Roc tulee pian – oletko valmis?

T-Rocin lopullinen tuotantomalli esitellään ensi vuoden loppupuolella. (Kuva VW)

VW lanseeraa Golfiin pohjautuvan crossoverin ensi vuonna.

AUTOT Volkswagen esitteli reilut kaksi vuotta sitten erikoisella targa-katolla varustetun crossover-konseptin, jonka nimeksi annettiin T-Roc. Sillä haluttiin kertoa sukulaisuudesta Tiguanin sekä Touaregin kanssa. Konseptiauton tarkoituksena oli antaa esimakua Volkkarin mallistossa Tiguanin alapuolelle sijoittuvasta kompaktista katumaasturista, ja tuotantomallin aika alkaa nyt olla käsillä.

VW aikoo kuitenkin tuoda julkisuuteen vielä yhden konseptin sitä ennen. Hyvin lähellä tuotantoversiota oleva tutkielma paljastetaan suurelle yleisölle ensi maaliskuussa ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä. Tässä konseptiautossa on jo tavallinen kattoratkaisu ja hyvin todennäköisesti neljä ovea sekä iso takaluukku tavalliseen hatchback-tyyliin.

Autosta on kehitteillä myös hybridi- ja täyssähkömallit. (Kuva VW)
Autosta on kehitteillä myös hybridi- ja täyssähkömallit. (Kuva VW)

T-Rocin lopullinen tuotantomalli esitellään puolestaan ensi vuoden loppupuolella. Volkswagen oli huhujen mukaan jo ideoimassa tuotantoautolle jotakin tavanomaisempaa T-alkuista nimeä, mutta se saakin alkuperäisestä konseptista tutun T-Rocin tunnuksekseen. Auton muotoilussa nähdään Volkkarille tyypillisiä elementtejä, mutta linjoissa on myös crossoveriin sopivaa tuoretta henkeä. Mitoiltaan T-Roc tulee olemaan hyvin lähellä Golfia, johon se myös pohjautuu saman MQB-perusrakenteen myötä.

Sisustassakin nähdään samaa tekniikkaa kuin juuri faceliftatussa Golfissa. Keskikonsolissa pönöttää siis iso kosketusnäyttö, joka on parhaimmillaan 9,2-tuumainen. Tietoviihdejärjestelmä toimii jopa eleohjauksella, ja lisäksi tarjolle tulee monista Audeista ja Volkswageneista tuttu virtuaalinen mittaristo.

 Keskikonsolissa on parhaimmillaan 9,2-tuumainen kosketusnäyttö. (Kuva VW)
Keskikonsolissa on parhaimmillaan 9,2-tuumainen kosketusnäyttö. (Kuva VW)

T-Rocin bensamoottorivalikoiman aloitusmallina toimii todennäköisesti 115-hevosvoimainen kolmipyttyinen TSI, jonka iskutilavuus on tasan yksi litra. Lisäksi tarjolle tulee kaksi tehoversiota tuoreesta nelisylinterisestä 1,5-litraisesta TSI:stä, joka esiteltiin juuri Golfissa. Suunnitteilla on jopa GTI-versio, jossa käytetään todennäköisesti samaa kaksilitraista turbopannua kuin Golfin ikonisessa sporttimallissa.

Päästöskandaalista huolimatta auton pellin alla nähdään dieseleitäkin, joiden iskutilavuudet ovat 1,6 ja kaksi litraa. T-Rocin perusmallit ovat etuvetoisia, mutta nelivetokin on tarjolla tehokkaampiin versioihin. Voimansiirrosta vastaa puolestaan joko vakiona oleva kuusivaihteinen manuaali tai lisävarustelistalta löytyvä seitsemänpykäläinen DSG-kaksoiskytkinautomaatti.

Autosta on kehitteillä myös hybridi- ja täyssähkömallit. Niiden nimiksi tulee kaiken todennäköisyyden mukaan T-Roc GTE sekä e-T-Roc, ja tekniikka on käytännössä identtistä kuin vastaavissa Golfeissa. Sähköversionkin pitäisi siis yltää noin 300 kilometrin toimintamatkaan optimiolosuhteissa.

T-Roc ei muuten jää Volkkarin pienimmäksi crossoveriksi, vaan suunnitteilla on vieläkin kompaktimpi, Poloon pohjautuva SUV. Se saa mahdollisesti nimekseen T-Breeze, ja auto on tulossa tuotantoon vuonna 2019.

Kommentoi Facebookissa