Lauri Markkasen pudotuspeliunelma uhkaa karata

Lauri Markkanen pussittaa koreja NBA-liigassa Chicago Bullsin paidassa.

Lauri Markkanen pussittaa koreja NBA-liigassa Chicago Bullsin paidassa. (Kuva AOP)

Lauri Markkasen Chicago Bulls hävisi Miami Heatille ja jatkaa pudotuspeliviivan alapuolella.

KORIPALLO Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls hävisi loppukiristään huolimatta NBA-ottelussa lauantaina Miami Heatille koriluvuin 101-106. Tappio oli ikävä takaisku Bullsin pudotuspelihaaveille.

Heat johti ottelua ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan jo 24 pisteellä. Tauollakin Heat oli 20 pisteen karkumatkalla.

Bulls sai tauon aikana rivinsä paremmalle tolalle ja veikin toisen puoliajan koriluvuin 60-45. Parhaimmillaan Bulls pääsi kalkkiviivoilla kahden pisteen päähän, mutta Heat piti johtoasemansa loppusummeriin saakka, kun sai heittonsa sisään vapaaheittoviivalta.

Markkanen aloitti jälleen vaihdossa. Hän sai peliaikaa vajaat 21 minuuttia, joiden aikana hän merkkautti yhdeksän pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön.

Markkanen upotti kaikki pisteensä kolmen pisteen viivan takaa. Hänellä oli viisi kolmosyritystä, joista kolme meni sisään.

Itäisessä konferenssissa seitsemäntenä oleva Miami Heat lähti otteluun suosikkina. Voitto oli Heatille tärkeä, koska joukkueella on yhä hyvä mahdollisuus sijoittua kuuden parhaan joukkoon, mikä tietäisi suoraa pudotuspelipaikkaa.

NBA:ssa tällä kaudella pudotuspeleihin pääsee kummastakin konferenssista kymmenen joukkuetta, mutta sijoille 7-10 sijoittuneet seurat pelaavat säälipudotuspelit kahdesta paikasta.

Chicago Bulls on itäisessä konferenssissa sijalla 11. Joukkueella ei ole mahdollisuuksia enää suoraan pudotuspelipaikkaan, mutta säälipudotuspelipaikkaan saumoja on.

Tällä viikolla Bulls tosin putosi kymmenen parhaan joukosta koettuaan hiljattain tappioputken. Pelaamatta Bullsilla on runkosarjasta enää 12 ottelua, joista joukkueen pitäisi voittaa suurin osa pudotuspeliunelman toteuttamiseksi.

Markkanen ei neljättä kautta jatkuvalla NBA-urallaan ole päässyt pelaamaan vielä pudotuspelejä. Unelma uhkaa karata käsistä tälläkin kaudella.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tokion olympialaiset – uintia ja koripalloa ei YLE:n kanavilla nähdä

Kommentoi Facebookissa