JÄÄKIEKKO Suomi voitti jääkiekon MM-kisojen alkulohkonsa voitettuaan Tshekin 3-0. Leijonat pelasi vahvan ottelun, vaikka Tshekille tappio oli sikäli hyvä tulos, että se sai puolivälierävastustajakseen Saksan eikä Kanadan.
Suomi siirtyi ensimmäisessä erässä 2-0 -johtoon. Avausmaalin teki Joel Armia komealla yksilösuorituksellaan karattuaan Tshekin puolustukselta ja laitettuaan kiekon näyttävästi häkkiin.
Toisen maalinsa Suomi teki ylivoimalla. Sakari Manninen pääsi vapaasti maalin kulmalta laittamaan kiekon sisään.
Toisen erän alussa Tshekki sai painetta, mutta pian ote siirtyi taas Leijonille. Erän lopulla Toni Rajala teki Suomen kolmannen maalin. Tshekin puolustus ei merkannut häntä ollenkaan ja Rajala sai viimeistellä vapaasti.
Kolmannessa erässä Tshekillä oli muutamia hyviä paikkoja. Loistava Jussi Olkinuora piti kuitenkin maalinsa puhtaana. Pelin jälkeen yleisö huusi Olkinuoran nimeä.
Tshekin päävalmentaja Kari Jalonen antoi ymmärtää, että Tshekki olisi pelannut ottelussa täysillä. Kari Jalosen mukaan Leijonien puolustus on vain niin betonia, että sitä on vaikea murtaa.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen ilmoitti, että Leijonat veti ainakin täysillä. Jukka Jalonen korosti Suomen halunneen voittaa lohkonsa. Peliesitykseen Jukka Jalonen oli erittäin tyytyväinen.
Puolivälierässä Leijonat kohtaa torstaina Slovakian. Tampereella pelataan torstaina myös puolivälieräottelu Ruotsi-Kanada. Helsingissä torstaina pelattavat puolivälieräottelut ovat Sveitsi-USA ja Saksa-Tshekki.
Teksti Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Aleksander Barkoville paha pettymys – työ on kesken
Kommentoi Facebookissa