Leijonat murjoi Tanskan – ”Meillä on kyllä taitoa”

Leijonat kuritti Tampereella Tanskaa. (Kuva Jääkiekkoliitto)

Leijonat päätti alkusarjansa murskaavaan 7-1 -voittoon Tanskasta. Puolivälieräottelussa torstaina vastaan suomalaisille tulee Kanada.

JÄÄKIEKKO Suomi päätti MM-kisojen alkusarjaurakkansa murskajaisiin. Ottelun Tanskaa vastaan Leijonat voitti maalein 7-1.

Leijonilla ei ollut ottelussa urheilullista panosta. Puolustaja Olli Määtän mukaan matsi oli kuitenkin samanlainen kuin edelliset pelit Unkaria tai Itävaltaa vastaan.

– Aika samanlainen peli oli. Hallittiin peliä. Tehtiin nyt paikoista enemmän maaleja, Määttä sanoi Sport Contentille.

Määtän mukaan hyökkäyspelin yksinkertaistamisella oli vaikutuksensa murskavoittoon.

– Tänään yksinkertaisesti tehtiin hommaa ja se näkyi siinä. Saatiin viivalta vetoja ja mentiin maalille aika kovaa. Niistä tuli aika monta maalia. Se on yksi asia, mitä meidän pitää tehdä enemmänkin.

– Meillä on kyllä taitoa. Mutta simppelimpi on parempi, Määttä lisäsi.

Tanskalla ei ollut ottelussa myöskään urheilullista panosta. Joukkueen jääminen alkusarjaan oli varmistunut jo aiemmin.

Määttä korosti, että tulos oli silti Suomen hyvyyttä.

– Aika hyvin me pelattiin kyllä. Vaikea sanoa heidän näkökulmastaan.

Torstaina kaukalossa Nokia-areenallakin onkin sitten eri meininki. Vastaan tulee Kanada ja kyse on puolivälieräottelusta. Jos tappio tulee, on turnaus ohi,

– Tänään vähän näin Kanadan peliä. Hyvin ne pelaa. Totta kai taitava joukkue. Iso fyysinen joukkue. Pystyvät tekemään maaleja paljon ja puolustavat tosi kurinalaisesti. Tulee kova matsi. Tosi siistiä, että päästään pelaamaan näitä juttuja, Määttä totesi.

Urallaan kaksi Stanley Cupia voittaneella ja NHL:ssä kymmenen vuotta pelanneella Määtällä ei ole Kanadan joukkueessa tuttuja, vaikka Kanadan koko joukkue tulee NHL:stä.

– Ei ole hirveästi.

Haastattelu Otto Palojärvi, Tampere

Lue myös: Sveitsi ja USA nyt jääkiekon MM-kisojen suurimmat mestarisuosikit

Kommentoi Facebookissa