JÄÄKIEKKO Leijonat tyrmäsi jääkiekon olympiaturnauksen puolivälieräottelussa Sveitsin maalein 5-1. Suomi siirtyi 3-0 -johtoon, eikä Sveitsin kiri riittänyt kuin yhteen kavennusmaaliin.
Vuoden 2019 MM-kultasankari Marko ”Mörkö” Anttila teki Suomen kolmannen maalin.
– Hyvät fiilikset on tietenkin. Eka erä oli hyvä ja tokakin erä vielä. Sveitsi kyllä paransi koko ajan ja me oltiin vähän jopa vaikeuksissa välillä, kun ne tulivat tosi kovalla luistelulla. Hapa (Harri Säteri) oli huikea maalissa ja kuitenkin pystyttiin puolustamaan ne kaikista vaarallisimmilta paikoilta pois. Hyvä näin, Anttila jutteli pelin jälkeen.
Hannes Björninen teki Anttilan maaliin esityön. Anttilan laukaus yllätti Sveitsin maalivahdin Reto Berran.
– Sen (Björninen) kanssa on mukava vääntää. Noi on plussaa, mitä me päästään tuolta räppäämään. Muutenkin on tunnollinen ja pelaa aina täysillä ja luotettava aina omassa päässä. Hienohan siinä on vetää, Mörkö naurahti.
Björnisen syöttöä Anttila kiitteli vuolaasti.
– Hienosti odotti, että pakki tekee ratkaisun ja sitten pääsi syöttämään siitä. En tiedä, onko se koskaan mulle helppoa, mutta tuntui ainakin, että oli helppo pistää sisään siitä, hän sanoi.
Sveitsi sai Suomen kolmannen maalin jälkeen otetta. Anttila korosti, ettei Leijonissa ollut liiallista hyvänolon tunnetta.
– Siinä oli puoli peliä vielä jäljellä. Varmaan kaikki tunsi ja näki sen, kuinka ne nosti sitä tempoa. Siihen pitää olla jatkossa valmis, että pystytään vastaamaan siihen, mitä vastustaja tarjoaa.
Suomi voitti ottelun kuitenkin aika helposti. Kaksi viimeistä maaliaan Leijonat teki tyhjiin, mutta 3-1 -tilanteessa hätää ei näyttänyt olevan.
– En tiedä, onko kliininen oikea sana, mutta meillä on se halu tehdä niitä asioita, joita me yritetään. Me pystyttiin pitämään se keskusta suhteellisen hyvin tukossa. Totta kai se on aina mukavampi pelata 3-0 -johdossa kuin jahdata. Me tehtiin viime pelissä se nousu 3-0:sta ja tiedettiin, että täysillä täytyy vetää viimeinen kierros, kommentoi Anttila.
Anttila pelaa olympialaisissa toista kertaa ja pääsee nyt ensi kertaa välieriin. Neljä vuotta sitten Pyeongchangissa Kanada voitti puolivälieräottelussa Leijonat 1-0.
– Silloinkin oli hyvä joukkue ja mahdollista. Se on niin pienestä kiinni aina. Pyritään tarttumaan siihen oljenkorteen, mikä on, ja tänään tehtiin niin, Anttila sanoi.
Perjantaina Leijonat kohtaa välieräottelussa turnauksen yllättäjän Slovakian, jonka suomalaiset voittivat avausottelussaan 6-2.
– Heillä on kuitenkin hyviä pelaajia. Ekassa pelissä heitä vastaan heillä oli paikkoja paljon enempäänkin. Me oltiin tosi tehokkaita. Siitä jäi apua kyllä seuraavassa pelissä. Pitää pelata paras peli tässä turnauksessa. Uskon, että se riittää voittoon, Anttila sanoi.
TPS:n A-junioreissa tällä kaudella pelannut Slovakian 17-vuotias Juraj Slafkovsky johtaa olympiaturnauksen maalipörssiä. Hän on tehnyt viisi maalia.
– Se on just se flow, kun se tulee. Hänellä on vissiin hienosti menneet pelit. Tommoisten jätkien kanssa pitää olla tarkkana seuraavassa pelissä, että pysyvät pois maalipaikoilta, arvioi Anttila turnauksen sensaatiopelaaja Slafkovskysta.
Anttila itse tietää, mikä flow on. Hän teki ratkaisevat maalit Bratislavassa 2019, kun Leijonat voitti MM-kultaa.
Suomen ja Slovakian välinen välieräottelu alkaa perjantaina kello 6.10 Suomen aikaa.
Teksti Otto Palojärvi, Peking
Lue myös: Parisprinteistä Suomeen yksi hopeamitali – viides mitali Pekingin olympialaisista
Kommentoi Facebookissa