Leijonat yhä voitoitta Sveitsin EHT-turnauksessa

Leijonat tositoimissa EHT-turnauksessa. (Kuva Matti Nenonen / Jääkiekkoliitto)

Ruotsi voitti Leijonat voittolaukauskisan päätteeksi 4-3.

JÄÄKIEKKO Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue hävisi lauantaina Ruotsille Fribourgissa pelatussa Euro Hockey Tourin ottelussa. Tiukan väännön jälkeen Ruotsi oli parempi rankkarikisassa pelin päätyttyä 4-3.

Maalihanat avattiin toisessa erässä, kun Ruotsin entinen NHL-pelaaja Marcus Sörensen iski maalin. Mikael Ruohomaa tasoitti ylivoimalla, mutta Emil Heineman vei Ruotsin erän aikana vielä uudelleen johtoon.

Kolmannessa erässä Joona Ikonen ja Markus Granlund maalsivat Suomen 3-2 -johtoon. Jesper Olofsson tasoitti nopeasti Granlundin maalin jälkeen 3-3:een.

Rankkarikisassa Teemu Hartikainen yritti komeaa harhautusta, mutta ei saanut maalia. Jos hän olisi onnistunut, olisi se jäänyt upeaksi oppikirjarankkariksi. Lopulta Ruotsi vetikin rankkareissa pidemmän korren.

Suomen maalilla pelasi TPS:n Lassi Lehtinen. Hän suoriutui vahvasti, vaikka kolme kertaa antautuikin. Lehtiselle merkittiin 45 torjuntaa.

Suomi on pelannut tällä kaudella nyt viisi EHT-ottelua. Niistä Leijonat on hävinnyt neljä, joista kaksi rankkareilla. Ainoa voitto on Ruotsista marraskuun Karjala-turnauksessa.

Sunnuntaina Suomi kohtaa Fribourgissa turnauksen isäntämaan Sveitsin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: MTV nappasi urheiluoikeuksia – jääkiekon MM-kisat, NHL, Valioliiga

Kommentoi Facebookissa