Leijonien kultasankari Sakari Manninen sai vihdoin NHL-sopimuksen

Sakari Manninen on voittanut Leijonissa olympiakultaa sekä kaksi MM-kultaa. (Kuva Jääkiekkoliitto)

Jukka Jalosen viesti meni NHL:ssä perille. Kultasankari Sakari Manninen siirtyy Las Vegasiin.

JÄÄKIEKKO Leijonissa olympiakullan sekä kaksi MM-kultaa voittanut Sakari Manninen siirtyy Pohjois-Amerikkaan. Manninen, 30, on tehnyt sopimuksen NHL:ssä 2017 aloittaneen Vegas Golden Knightsin kanssa.

Manninen on eräänlainen jääkiekkoilun tuhkimotarina, joka teki läpimurtonsa SM-liigassakin vasta vanhemmalla iällä. Mannista ei koskaan varattu NHL:ään. Syynä oli hänen pieni kokonsa. Onhan Mannisella pituutta vain 172 senttiä.

Viime vuosina Manninen on kuitenkin osoittanut kamppailuvoimansa. Hän on ollut KHL:n parhaita hyökkääjiä ja loistanut Leijonien kultajoukkueissa.

Jälki maajoukkuepeleissä onkin ollut Mannisella vakuuttavaa. Hän voitti 2019 MM-kultaa Bratislavassa ja tänä vuonna hän oli voittamassa olympiakultaa Pekingissä sekä MM-kultaa Tampereella.

Mannisen jatkoaikamaali MM-finaalissa Kanadaa vastaan sinetöi Leijonien MM-kullan. Hän oli sekä olympialaisissa että MM-kisoissa Suomen parhaita hyökkääjiä. Pekingissä hän teki kolme maalia Slovakiaa vastaan ja viimeisteli olympiaturnauksessa ensimmäisen suomalaishattutempun 34 vuoteen.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen lähetti toukokuussa MM-kisoissa Tampereella selkeän viestin NHL:n suuntaan, että Manninen kannattaisi ottaa dollariliigaan.

– Täytyy olla aika onneton asiantuntija, jos ei ole sitä nähnyt, kun ajatellaan, ketä vastaan tässä on pelannut vuosikaudet jo. Todella hyviä NHL-pelaajia vastaan. Ja silti Manninen on meidän ykkössentteri kaikissa voittavissa joukkueissa. Kertoo, kuinka hyvä pelaaja hän on, Jalonen sanoi tuolloin.

Jalosen mukaan Manninen on samaa tasoa Mikael Granlundin kanssa.

– Vertaa kehen tahansa pelaajaan. Mikael Granlundiin. Manninen on yhtä hyvä. Huikea kaveri. Olisi ilo nähdä hänet NHL:ssä, jos joku tajuaa hänet ottaa. Siellä on paljon huonompia pelaajia kuin Manninen.

Jalonen ilmoitti olevansa vakuuttunut, että Manninen pärjäisi NHL:ssä.

– Jos Manninen olisi 180-senttinen, olisi hän pelannut jo muutaman vuoden NHL:ssä. Pitäisi katsoa, pärjääkö hän kamppailuissa, vaikka on lyhkäisempi. Kyllä hän pärjää. Todella hyvä kamppailemaan. Oikea-aikainen ja pystyy ratkaisemaan. Pelaa molempiin suuntiin. Saa hakea kaveria, joka on yhtä luistelukestävä kuin Manninen, Jalonen totesi.

Jalosen viesti meni perille. Tiettävästi useampi NHL-seura oli halukas tekemään Mannisen kanssa sopimuksen.

Syksyllä nähdään, riittääkö Mannisen kamppailuvoima kapeassa kaukalossa paikkaan Vegas Golden Knightsin NHL-joukkueessa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokereille ei oikotietä SM-liigaan – eikä Jari Kurria suvaita mukaan

Kommentoi Facebookissa