Leijonille suvereeni voitto Norjasta

Leijonat voitti Norjan maalein 5-0. (Kuva Jääkiekkoliitto)

Norja jäi Tampereella Leijonien jalkoihin. Suomi voitti MM-jääkiekon avausottelunsa maalein 5-0.

JÄÄKIEKKO Tampereen Nokia-areenalla oli upea tunnelma perjantaina, kun Suomi aloitti urakkansa MM-jääkiekossa Norjaa vastaan. Leijonat voitti ottelun kotiyleisön huutaessa maalein 5-0.

Harri Pesosen maali avauserän lopulla helpotti Leijonien iltapuhdetta. Peli ratkesi toisessa erässä Toni Rajalan ja Hannes Björnisen maalattua Suomen 3-0 -johtoon. Päätöserässä Joel Armia ja Jere Sallinen kasvattivat vielä Suomen voittolukemia.

Armia teki uransa ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa. Arvoturnausottelu oli hänelle uran ensimmäinen.

– Upealta tuntui. Ihan huikea tunnelma oli tänään, kommentoi Armia.

Päävalmentaja Jukka Jalonen vaikutti ihan tyytyväiseltä.

– Nousujohteinen esitys. Parempi joukkue parantaa pelin edetessä, kommentoi Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen.

Jalosen mukaan lukemat eivät ehkä kertoneet koko totuutta joukkueiden eroista. Jalonen korosti, että peli oli todellisuudessa tiukempi ja taistelu ollut paljon tasaisempi, jos Norja olisi saanut hyvistä paikoistaan maaleja.

Suomi pelaa seuraavan ottelunsa heti lauantaina. Silloin vastaan tulee Latvia, joka hävisi Yhdysvaltojen NHL-joukkueelle perjantaina maalein 1-4.

Yhdysvallat dominoi peliä täysin kahdessa ensimmäisessä erässä. Sillä oli kolmannessa erässä varaa löysätä tahtia ja päästää Latvia peliin mukaan.

Teksti Otto Palojärvi, Tampere

Lue myös: Katkeria ja koomisia MM-muistoja Turusta ja Hartwall-areenalta

Kommentoi Facebookissa