JÄÄKIEKKO Suomi päätti urakkansa Sveitsin Euro Hockey Tour -turnauksessa vahvasti. Leijonat pehmitti turnausisäntä Sveitsin maalein 4-1.
Lukas Frick maalasi Sveitsin ensimmäisessä erässä johtoon, mutta toisesta erästä eteenpäin kuskin paikalla oli Suomi. Heti toisen erän alussa Markus Granlund tasoitti 1-1:een ja Teemu Hartikainen teki kuutisen minuuttia myöhemmin toisen maalin.
Toisen erän lopulla Arttu Ruotsalainen maalasi Leijonat 3-1 -johtoon. Neljännen Suomen maalin viimeisteli kolmannen erän alussa Granlund, jolle maali oli ottelun toinen.
Miro Aaltonen keräsi kaksi syöttöpistettä. Granlundin tehot olivat 2+1 hänen oltuaan syöttämässä Hartikaisen maalia.
Suomi oli Helsingissä viime torstaina pelatussa ottelussa hävinnyt Tshekille 2-3, vaikka hallitsi ottelua selvästi. Lauantaina Fribourgissa Suomi hävisi Ruotsille voittolaukauskisan jälkeen 3-4.
Sveitsi-ottelussa Suomi otti ainoan turnauksen otteluvoittonsa. Kokonaisuutena Suomi pelasi ihan kelpo turnauksen, vaikka voittoja ei enempää tullutkaan.
Suomi on pelannut Euro Hockey Tourilla tällä kaudella nyt kuusi ottelua. Niistä Suomi on voittanut kaksi. Kaksi tappiota on tullut voittolaukauskisassa, joista toinen Sveitsille Karjala-turnauksessa marraskuussa Turussa.
Seuraava EHT-turnaus pelataan 9.-13. helmikuuta Ruotsissa. Toukokuussa ennen MM-kisoja pelataan vielä kauden neljäs EHT-turnaus Tshekissä.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa