Lewis Hamilton voitti dramaattisen kisan – Valtteri Bottaksella ongelmia

Lewis Hamilton on maistellut F1-palkintopallilla shampanjaa vuodesta 2007 lähtien

Lewis Hamilton on maistellut F1-palkintopallilla shampanjaa vuodesta 2007 lähtien. (Kuva AOP)

Lewis Hamilton ajoi Silverstonessa voittoon aikasakosta huolimatta. Valtteri Bottas sijoittui kolmanneksi.

FORMULA 1 Mercedeksen Lewis Hamilton huudatti sunnuntaina kotiyleisöään ajettuaan Britannian F1-osakilpailun voittoon legendaarisella Silverstonen radalla. Hamilton nousi voittoon ohitettuaan Ferrarin Charles Leclercin kisan kolmanneksi viimeisellä kierroksella.

Hamiltonin kisa oli alkanut dramaattisesti hänen kolaroituaan avauskierroksella Red Bullin Max Verstappenin kanssa. Verstappen joutui keskeyttämään, ja Hamilton sai kymmenen sekunnin aikasakon, jonka kärsi varikkopysähdyksensä yhteydessä.

Rajusti seinään ajautunut Verstappen joutui käymään sairaalassa jatkotutkimuksissa. Hän ei loukkaantunut kuitenkaan vakavammin.

Hamilton ei luovuttanut. Hän paineli ensin McLarenin Lando Norrisin ohitse. Sen jälkeen Valtteri Bottas päästi Hamiltonin edelleen Mercedeksen tallimääräyksellä.

Hamilton tykitti hurjia kierrosaikoja kovilla renkailla ja tavoitti Leclercin lopussa. Leclercin Ferrarista ei löytynyt riittävästi vauhtia Hamiltonin ohitusyrityksen estämiseen.

Leclerc oli kisan kakkonen ja Bottas kolmas. Norris sijoittui neljänneksi.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen kävi kerran hiekalla ja osui myös Sergio Pereziin. Tuloksissa Räikkönen oli 15:s.

Bottas kertoi kärsineensä kisassa karusta ongelmasta Silverstonen lämmössä.

– Ei ollut juotavaa. Juomajärjestelmä ei toiminut, paljasti Bottas F1:n tv-haastattelussa.

Bottaksella oli muitakin vaikeuksia.

– Startti oli heikkous tänään. Renkaat sutivat molemmissa lähdöissä valtavasti. Se teki kisasta vaikeamman. Meidän oli alussa reagoitava Landon (Norris) pysähdykseen, joten menimme varikolle. Pysähdys oli liian aikainen sen suhteen, että olisimme voineet taistella kunnolla lopussa. Ainakin pääsimme Landon ohi ja autoimme Lewisin (Hamilton) voittoon, Bottas sanoi.

Lauantaina sprinttikisan voittanut Verstappen jatkaa MM-sarjan kärjessä, mutta eroa toisena olevaan Hamiltoniin on hänellä enää kahdeksan pistettä. Norris on kolmantena ja Verstappenista 77 pistettä jäänyt Bottas neljäntenä.

Kauden seuraava kisa ajetaan Unkarin Hungaroringillä 1. elokuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Max Verstappen juhli historiallisessa tapahtumassa

Kommentoi Facebookissa