Liikenneministeri Anne Berner joutuu äänestykseen epäluottamuksesta

Liikenneministeri Anne Berner kertoo jatkavansa palvelevan liikennejärjestelmän kehittämistä ottamalla seuraavaksi mukaan kaikki liikennemuodot.

Liikenneministeri Anne Berner kertoo jatkavansa palvelevan liikennejärjestelmän kehittämistä ottamalla seuraavaksi mukaan kaikki liikennemuodot. (Kuva Sakari Piippo/Valtioneuvosto)

SDP esittää epäluottamuslausetta ministerille Finavian johdannaissotkujen takia.

FINAVIA Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi viime viikolla raporttinsa koskien liikenneministeri Anne Bernerin toimintaa valtionyhtiö Finavian johdannaissotkuissa. Riskialtis sijoitustoiminta toi valtionyhtiölle noin 34 miljoonan euron tappiot.

Vuoden 2015 lopussa Finavian hallitus perui viime tingassa vahingonkorvauskanteet aikaisempaa johtoa ja tilintarkastajaa vastaan. Finavian silloinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi erosi vastalauseena liikenneministeri Bernerin asiattomaksi kokemalleen puuttumiselle.

Kun tarkastusvaliokunnan sosialidemokraattinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma totesi yksimielisenä päätöksenä olleen, että Berner ei ollut toiminut vakiintuneiden käytäntöjen mukaan, varapuheenjohtaja keskustan Olavi Ala-Nissilä ehätti jo lähettämään tiedotteen, jossa Bernerin kiiteltiin toimineen taitavasti.

Päivän Lehti kirjoitti asiasta otsikolla Missä Berner, siellä riita – ministeri ei noudattanut edes Sipilän ohjeita.

Nyt SDP on päätynyt esittämään Bernerille epäluottamuslausetta asiasta. Finaviasta käytiin eduskunnassa värikäs keskustelu ja epäluottamuslausetta esitti kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä. Demarikansanedustajat tiedustelivat, onko Berner toiminut veronmaksajien vai asiaan sotkeutuneen tilintarkastustoimiston etujen mukaan.

Vasemmistoliitto kannatti SDP:n ehdotusta. Paavo Arhinmäki syytti Berneriä Finavian painostamisesta, josta hän ei kuitenkaan ottanut julkista vastuuta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tiivistikin, että Berner on neuvotellut Finavian hallituksen tietämättä sovintosopimuksen tilintarkastusyhtiö Deloitten kanssa. Berner puolustautui, että valtionyhtiön ei olisi järkevää viedä jokaista riitaa käräjille.

Vihreät kyselivät myös pääministeri Juha Sipilän tietoisuudesta toimintaan. Sipilä sanoi Bernerin nauttivan edelleen hänen sataprosenttista luottamustaan, mutta totesi valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön käyvän läpi kaikkien valtionyhtiöiden käytännöt.

Liikenneministeri Anne Bernerin luottamuksesta äänestetään eduskunnassa perjantaina.

Kommentoi Facebookissa