Liverpoolin kannattajat laulavat hänen hittiään ennen jokaista ottelua – Gerry Marsden on kuollut

Gerry Marsden matkalla lautalla yli Merseyn, tunnetun hittinsä mukaisesti.

Gerry Marsden matkalla lautalla yli Merseyn, tunnetun hittinsä mukaisesti. (Kuva AOP)

Gerry and the Pacemakers -yhtye oli suosionsa huipulla 1960-luvulla.

MUSIIKKI Liverpoolilaisyhtye Gerry and the Pacemakersin laulaja Gerry Marsden kuoli sunnuntaina. BBC:n mukaan 78-vuotias laulaja menehtyi sydänlihaksen tulehdukseen.

Yhtye kilpaili aikoinaan suosiosta jopa The Beatlesin kanssa, ja Gerry and the Pacemakersin kolme singleä nousivat vuorollaan Britannian levymyyntilistojen ykkösiksi vuonna 1963. Kummankin yhtyeen managerina toimi Brian Epstein.

Gerry and the Pacemakers kävi valloittamassa myös Yhdysvaltoja.
Gerry and the Pacemakers kävi valloittamassa myös Yhdysvaltoja. (Kuva Paul Schumach)

Tähän päivään asti kappaleista on elämään jäänyt erityisesti You’ll Never Walk Alone, joka oli alun perin versio Richard Rodgersin ja Oscar Hammersteinin vuoden 1945 sävelmästä musikaalista Carousel. Liverpoolin jalkapalloseuran kannattajat ottivat kappaleen hymnikseen, jonka he laulavat katsomossa ennen jokaisen ottelun alkamista.

Myös Gerry Marsden sävelsi useita kappaleista, joista ehkä tunnetuin on samannimisessä elokuvassakin kuultu Ferry Cross the Mersey. Kappaleesta Don’t Let the Sun Catch You Crying yhtye sai kultalevyn ja se myi yli miljoona kappaletta kansainvälisesti.

Lue myös: ”Vain elämää” oli renttu-Irwinin hitti – kohtalona dramaattinen keikkamatka

Kommentoi Facebookissa