Lotta-valas juuttui kiinni siikarysään Merenkurkussa – merivartioaseman partio pelasti pulasta

Kyseessä oli 7–8-metrinen ryhävalas, joka oli luultavasti eksynyt alueelle.

Kyseessä oli 7–8-metrinen ryhävalas, joka oli luultavasti eksynyt alueelle. (Kuva Meripelastuskeskus)

Valas varmistui tunnistuksessa ryhävalaaksi ja sai nimekseen Lotta.

LUONTO Lauantaina 12.5. kahden aikaan iltapäivällä Meripelastuskeskus Turku sai ilmoituksen siikarysään uineesta valaasta Bergön pohjoispuolella Merenkurkussa. Matkaan lähti Vallgrundin merivartioaseman partio.

Valas varmistui tunnistuksessa ryhävalaaksi ja sai nimekseen Lotta, nimipäivää viettävän Lotan mukaan. Kyseessä oli 7–8-metrinen ryhävalas, joka oli luultavasti eksynyt alueelle. Rauhoitettuja ryhävalaita tavataan vain noin joka toinen vuosi Suomen merialueilla, sillä täällä ei ole lajille paljoakaan ruokaa.

Merivartioaseman partio vapautti valaan pyydyksestä ja eviin kietoutuneista verkoista, runsaan tunnin työskentelyn jälkeen. Aivan kaikkea verkkoa ei saatu poistettua, mutta valas jatkoi matkaansa hyvävoimaisena eikä pieni verkonpalanen tuntunut haittaavan uimista.

Valas tuntui seurailevan venettä ja partio saatteli valaan vapaimmille vesille.

Lue myös: Onko Hailuodossa ollut haikaloja?

Merivartioaseman partio vapautti valaan pyydyksestä ja eviin kietoutuneista verkoista, runsaan tunnin työskentelyn jälkeen.
Merivartioaseman partio vapautti valaan pyydyksestä ja eviin kietoutuneista verkoista, runsaan tunnin työskentelyn jälkeen. (Kuva Meripelastuskeskus)

Kommentoi Facebookissa