KIRJAT Iltasatuhetki on monissa perheissä todettu parhaimmaksi keinoksi rauhoittaa lapsi yöunta varten. Yhteisen lukuhetken merkitystä lapsen kehitykselle korostavat myös monet tutkimukset.
Minkälainen kirja olisi hyvä valita, pitääkö lukea aina samaa tarinaa, pätkittää tarinaa moneksi illaksi vai aina uutta kirjaa?
Hyviä käytäntöjä on varmasti useita ja kokeilemalla oppii huomaamaan mistä tarinasta lapsi nauttii. Usein jokin tarina tietyssä ikävaiheessa uppoaa erityisen hyvin ja yhdestä kirjasta saattaa muodostua suosikki, jota lapsi aikuistuttuaan lukee puolestaan omille jälkeläisilleen.
Uusia, upeita lastenkirjoja on nykyisin tarjolla kaikkiin ikäryhmiin, mutta kannattaa välillä etsiä omista kirjahyllyistä ja lukea lapselle vanha klassikko, jonka useammat sukupolvet ovat ehtineet todistaa toimivaksi. Tällainen ikivihreä satukirja saattaa löytyä isovanhempien luota, ellei sitten aikuistunut lapsi ole vienyt mukanaan jo valmiiksi omaan kotiinsa.
Monet näistä rakastetuista lastenkirjoista ovat myös edelleen saatavana, ja kustantajat julkaisevat niistä säännöllisesti uusia painoksia. Ne pysyvät suosikkeina sukupolvesta toiseen.
Laura Latvala: Pikku-Marjan eläinkirja
Monta sukupolvea on jo ehtinyt ihastua vuonna 1947 ilmestyneeseen Pikku-Marjan eläinkirjaan. Kirjan aakkosloruja voi lukea jo alle yksivuotiaalle taaperolle ja huomata miten lapsi pian osaa lorut ulkoa. Kirjan lorut ovat tulleet suosituiksi myös Marjatta Meritähden säveltäminä lauluina. Albumi julkaistiin 1980 ja tunnettuja lauluja edelleen ovat muiden muassa ”Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa” ja ”Aa, aa, ankka”.
Hanhiemon iloinen lipas, riimitellyt Kirsi Kunnas
Kymmeniä painoksia on myös otettu Hanhiemon iloisesta lippaasta, jonka alkuteos The Tall Book of Mother Goose ilmestyi jo vuonna 1942. Kirjan tunnistaa helposti erikoisesta pitkänomaisesta muodostaan. Kirsi Kunnas riimitteli enimmäkseen vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista suomalaisille lapsille runot, jotka säilyvät mielessä vielä isovanhempiuteen asti. Muistattehan:
”Näetkös pikku Elliä: hän syö kauravelliä ja ihan yht´äkkiä pelästyy hämähäkkiä, jolla oli pelkästään ikävä olla yksinään ja siksi tuli katsomaan mitä söi Elli tuolillaan”, tai ”Matin ja katin”, ”Jussin talon” ja monet muut tarttuvasti solisevat riimitarinat.
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
Vuonna 1952 ilmestyi Tove Janssonin monellakin tapaa lastenkirjallisuutta uudistava kuvakirja Kuinkas sitten kävikään? Jo kirjan ulkoasu oli uudenlainen, se sisälsi ympyränmuotoisia reikiä kansissaan, isompi ikkuna etukannessa ja pieni avaimenreikä takakannessa. Lisäksi kirjan jokaisella sivulla oli eri muotoinen aukko, jonka kautta tarinaa voi kurkistella sekä eteen- että taaksepäin.
Kirjan suomensi Hannes Korpi-Anttila ja se on myös ensimmäinen suomennettu Muumikirja. Kirja kertoo Muumipeikon maidonhakumatkasta, joka muuttuukin kadonneen Pikku Myyn etsinnäksi. Kirjassa on sen verran jännittäviä käänteitä ja kuvia, että tarina puhuttelee parhaiten vähintään neljä- tai viisivuotiaiden lasten mielikuvitusta.
Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
Omalle tyttärelleen aikoinaan kertomistaan tarinoista syntynyt Peppi-kirja julkaistiin vuonna 1945, jolloin Astrid Lindgren voitti sillä lastenkirjakilpailun. Laila Järvinen suomensi kirjan ja Peppilotta Sikurina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu on siitä pitäen valanut uskoa myös suomalaisiin lapsilukijoihinsa selviämällä mitä kummallisimmista kommelluksista suunnattomien voimiensa, itseluottamuksensa ja omapäisyytensä turvin. Huvikummun asukeista Pepin apina Herra Tossavainen ja hevonen Pikku-Ukko siirtyvät yhtälailla monen lapsen mielikuvitusystäviksi.
Peppiin samaistumisen tärkeys tuli tämän jutun kirjoittajalle konkreettiseksi, kun huomasin tyttäreni raaputtaneen oman kirjansa kanteen lisäyksen: Peppi Pitkätossun (ja Iidan) tarina(t)!
Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli
Lindgrenin toinen ikivihreä lasten villitsijähahmo Vaahteramäen Eemeli puolestaan ilmestyi ensimmäisen kerran 1963 ja esitteli monista metkuistaan kuuluisan pojan. Kissankulman maatilalla Vaahteramäessä elävät myös isä Anttoni, jonka kurinpito on enemmän koomista kuin tehokasta sekä äiti Alma, joka kirjaa kaikki Eemelin metkut sinikantiseen vihkoonsa. Eemelillä on myös pikkusisko Iida, joka kerran joutuu veljensä toimesta hinatuksi lipputankoon.
Astrid Lindgren on kertonut saaneensa suuren osan tarinoista ja elämänmenon kuvauksista Eemeli-kirjoihin oman isänsä kertomista tapahtumista. Samaa lähihistorian värittämää lapsuuden kuvausta sisältyy myös Melukylän lapset -kirjoihin, jotka niin ikään Pepin ja Eemelin tavoin saavat aina uusia lapsia kirjojen lukijoiksi.
Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee
Tässä esiteltyjen kirjojen vanhin on Grahamen vuonna 1908 julkaisema The Wind in the Willows, Ritva Piispasen suomennoksena ensi kerran 1949.
Saturomaanin taika ei ole laimentunut vaan tarinan ajaton filosofia toimii edelleen ja korostaa ystävyyden merkitystä ja erilaisuuden hyväksymisen tärkeyttä.
Joen rannan eläinten, tunteikkaan Myyrän, runoilevan Vesirotan, sovittelevan ja viisaan Mäyrän sekä hiukan itsekeskeisen ja hurjapäisen Rupikonnan seura sopii parhaiten esikouluiästä alkaen tai lasten itsensäkin lukemiksi. Jännitystä ja särmää tarinaan tuova pahojen Näätien jengi saattaa nuoremmille olla liiankin pelottava. Yksilölliset erot ovat tietysti suuria, sen minkä osa kokee liian pelottavana, on toiselle pelkästään hauskaa jännitystä. Myös Muumitarinoissa esimerkiksi Hattivattien on kerrottu pelottavan osaa pienimmistä kuulijoista.
A.A.Milne: Nalle Puh
Englantilaista vahvaa tarinaperinnettä edustaa myös kirjailija A.A. Milne vuonna 1926 julkaisema Winnie-the-Pooh -lastenkirja, jonka suomennoksesta vastaa Kersti Juva. Kertomuksen hahmot perustuvat kirjailijan pojan, Christopher Robinin lelueläimiin ja itse poika on esikuvana kirjan noin kahdeksanvuotiaalle Risto Reippaalle.
Alusta alkaen maailman lapset ovat rakastaneet Nalle Puhia, pieniälyistä, mietiskelyyn taipuvaista ja runoja riimittelevää sekä hunajaa rakastavaa karhua. Seurueeseen kuuluvat lisäksi pieni ja herkkä Nasu, pessimistinen ja surumielinen aasi Ihaa, arvokkuudestaan, muttei läheskään aina viisaudestaan kuuluisa Pöllö, ylienerginen pomppija Tikru, alati häärääväinen ja komenteleva Kani sekä Kengu ja Ruu, huolehtivainen kenguruäiti poikineen.
Puolenhehtaarin metsän tarinat vievät yhä mukanaan niin lapsen kuin aikuisenkin:
”Käsi kädessä tulemme
Risto Reipas ja minä
tähän kirjaan joka on sylissäsi.
Sano, hämmästyitkö.
Sano, pidätkö siitä.
Sano, onko se juuri sitä mitä halusit.
Koska se on sinun –
koska me pidämme sinusta.”
(Suomennos Panu Pekkanen)
Kommentoi Facebookissa