JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahdilla Lukas Hradeckylla menee lujaa. Hän pelaa Saksan Bundesliigassa elämänsä kautta.
Hradeckyn seyra Bayer Leverkusen jatkoi lauantaina kovaa lentoaan. Leverkusen kaatoi Darmstadtin vieraissa maalein 2-0 ja jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Edellisen ottelun huilannut Hradecky teki lauantaina paluun tolppien väliin. Hän suoriutui tehtävästään malliikkaasti, kuten nollapelikin osoittaa.
Hradecky nousi samalla eniten nollapelejä Bundesliigassa torjuneeksi ulkomaalaiseksi maalivahdiksi. Hradecky on Saksan pääsarjassa pitänyt maalinsa puhtaana nyt 80 kertaa.
Hradecky siirtyi Bundesliigaan 2015 tanskalaisesta Bröndbystä. Hän pelasi ensin kolme kautta Eintracht Frankfurtissa, josta siirtyi 2018 Leverkuseniin.
Nyt Hradeckylla on hyvä mahdollisuus voittaa Bundesliigan mestaruus. Samalla hän tekisi entistä merkittävämpää suomalaista jalkapallohistoriaa.
Leverkusen johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Bayern Müncheniin. Kolmantena oleva VfB Stuttgart on 12 ja neljäntenä oleva Borussia Dortmund 15 pistettä Leverkusenia perässä, kun pelaamatta on 14 kierrosta, joten todennäköisesti mestari on tällä kaudella Leverkusen tai Bayern.
Suomen maajoukkueessa Hradeckylla on kova haaste maaliskuun lopulla. Suomi pelaa silloin EM-jatkokarsintoja, joiden avausottelussa kohtaa vieraissa Walesin. Voitto veisi Huuhkajat karsintafinaaliin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen Olympiakomiteasta kommentoitiin Pariisin kisojen mitaliodotuksia
Kommentoi Facebookissa