Lumipyry tuo laajalti huonoa ajokeliä – haittaa erityisesti aamuliikenteessä

Ajokeli on hankala paitsi runsaan lumen niin myös hetkittäin huonon näkyvyyden takia. (Kuvituskuva Fotolia)

Perjantaina sateet heikkenevät ja siirtyvät vähitellen itään.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitos kertoo, että matalapaine saapuu keskiviikkoiltana lännestä maan etelä- ja keskiosaan tuoden runsaita lumisateita varsinkin Lounais-Suomeen ja etelärannikon tuntumaan voimakkaan tuulen kera. Sateet leviävät torstain aikana lähes koko maahan Lappia lukuun ottamatta.

Ajokeli muuttuu keskiviikkoyöstä alkaen erittäin huonoksi ja aamuruuhkan aikaan sataa lunta monin paikoin. Ajokeli on hankala paitsi runsaan lumen niin myös hetkittäin huonon näkyvyyden takia. Tieliikenteen lisäksi kinostuva lumi koettelee raide- ja lentoliikennettä ja saattaa aiheuttaa myöhästymisiä.

– Maan keski- ja itäosassa lämpötila pysyttelee pääsääntöisesti kaksinumeroisissa pakkaslukemissa ja puuterilumi pöllyää voimakkaasti. Ajokeli on huono tai erittäin huono myös heikentyneen näkyvyyden takia näillä alueilla, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle sanoo.

Lämpötila on lounaassa -2…-7 astetta, muualla maassa on kylmempääkin ja sateen olomuoto on selvästi lunta. Lounais-Suomessa suurinta haittaa syntyy reippaista lumikertymistä ja muualla maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen pöllyävän lumen aiheuttamasta alentuneesta näkyvyydestä ja liukkaudesta.

Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lumikertymät ovat enimmillään 10-20 senttimetriä, yleisestikin kuitenkin noin 10 senttimetriä. Ajokelin lisäksi myös jalankulkukeli voi olla huono. Muualla maassa lumikertymät ovat pienempiä, noin 5 senttimetrin tuntumassa, mutta alle 10 senttimetriä.

Perjantaina sateet heikkenevät ja siirtyvät vähitellen itään.

Lue myös: Rikkoutuneet putket voivat aiheuttaa isoja vesivahinkoja – etenkin tyhjillään olevissa vapaa-ajan asunnoissa

Kommentoi Facebookissa