SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan maanantai-iltana ja tiistain kuluessa Suomeen leviää voimakas lumipyry lännestä. Maanantaina lunta sataa etelä- ja lounaisrannikolla 5–15 cm.
Suurimmat lumikertymät saadaan ennusteiden mukaan Rauma-Lahti-linjan eteläpuolella, jossa voi sataa lunta tiistaivuorokauden aikana 20–30 cm. Kolmen vuorokauden kokonaislumikertymä maanantaista keskiviikkoon voi olla samalla alueella 30–40 cm, paikoin 50 cm.
Satakunnassa, Pirkanmaan länsiosissa sekä Hämeen maakunnissa voidaan yltää 20–35 cm kokonaislumikertymiin. Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi laajalti etelässä ja lounaassa.
– Lumi sataa voimakkaan tuulen kera, ja keliolosuhteita vaikeuttaa kinostuvan lumen lisäksi sakean lumisateen ja pöllyävän lumen heikentämä näkyvyys, sanoo meteorologi Antti Kokko Ilmatieteen laitokselta.
Lisäksi varsinkin lounaassa lumisade voi olla märkää ja herkästi puihin tarttuvaa, jolloin puiden taipumisesta sähkölinjoille voi koitua sähkökatkoja.
Keskiviikkona maan eteläosassa lunta voi sataa vielä 10 cm, ja torstaille sää kylmenee -10…-15 asteeseen.
Lue myös: Vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin – taustalla erittäin leudot talvikuukaudet
Kommentoi Facebookissa