TIETOTURVA Eilakaisla Oy on joutunut kiristyshaittaohjelmahyökkäyksen kohteeksi, minkä vuoksi yhtiön palvelin lakkasi perjantaina 8.1.2021 toimimasta. Hyökkäyksen yhteydessä vastaanotettu englanninkielinen uhkausviesti koski liiketoiminnan keskeyttämistä.
Palvelimeen kohdistuneen kiristyshaittaohjelmahyökkäyksen seurauksena on mahdollista, että työnhakijoiden ja työntekijöiden henkilötietoja sekä asiakkaiden laskutustietoja on vaarantunut, vaikka tästä ei yhtiön mukaan kuitenkaan ole löytynyt viitteitä.
Eilakaisla kertoo, että tapahtumasta on heti sen selvittyä tehty rikosilmoitus ja ilmoitettu kyberturvallisuuskeskukselle sekä tietosuojavaltuutetun toimistolle. Rikostutkimuksen sekä tietovuotojen selvitystyöt ovat kesken, poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristysyrityksenä.
Mikäli selvitystyön perusteella ilmenee, että henkilötietoja on varastettu, Eilakaisla tulee olemaan ensi tilassa yhteydessä jokaiseen, jonka tietoja mahdollisesti on viety. Varotoimenpiteenä yhtiö kuitenkin suosittelee, että Kaislanet-palvelun käyttäjät kävisivät päivittämässä salasanansa.
– Otamme työntekijöidemme sekä työnhakijoidemme huolen erittäin vakavasti ja teemme kaikkemme, jotta tilanne saadaan hoidettua mahdollisimman hyvin, kertoo Eilakaislan toimitusjohtaja Erika Ehrnrooth.
STT:n mukaan huonoimmassa tapauksessa kymmenientuhansien työnhakijoiden tiedot ovat vaarantuneet. Eilakaisla Oy on henkilöstöpalveluyritys, jonka toimialaan kuuluu muun muassa henkilöstövuokraus. Tietojen ja ohjelmien palautustoimet ovat työn alla ja liiketoiminnan odotetaan jatkuvan maanantaina normaalisti.
Lue myös: Kyberrikollisuus yleistyy ja Suomi kompuroi tietoturvassa – tietovuodot yritysten ongelmana
Kommentoi Facebookissa