Maanjäristyksen jälkeisen tsunamin uhriluku kasvaa Indonesiassa – SPR lähettää tuhoalueelle apua

Pelastustyöntekijät etsivät raunioista henkiinjääneitä, mutta mahdollisuudet heikkenevät koko ajan.

Pelastustyöntekijät etsivät raunioista henkiinjääneitä, mutta mahdollisuudet heikkenevät koko ajan. (Kuva AOP)

Kymmenet tuhannet ovat menettäneet kotinsa ja monille tuhoalueille ei ole vielä päästy.

TSUNAMI Perjantaina Indonesiaa ravistellut 7.4 magnitudin maanjäristys ja sitä seurannut tsunami ovat aiheuttaneet suurta tuhoa Sulawesin saarella. Luonnonkatastrofi on vaatinut useita henkilöuhreja, ja kuolleita on tällä hetkellä löytynyt yli 840. Henkilöllisyyden vahvistamisen jälkeen ruumiita poltetaan ja joukkohaudataan, jotta erilaiset taudit eivät leviäisi.

Uhriluku tulee paikallisten viranomaisten mukaan vielä kasvamaan mahdollisesti huomattavastikin. Ihmisiä kaivetaan esiin vielä raunioista, eloonjääneet löydetään kuitenkin 95-prosenttisesti kahden ensimmäisen vuorokauden aikana.

Pahimmin tuhot ovat iskeneet noin 350 000 asukkaan Palun kaupunkiin. Tsunamin kerrotaan liikkuneen merellä 800 kilometrin tuntinopeudella. Sen osuessa rantaan hyökyaallot olivat kuuden metrin korkuisia. Lähellä maanjäristyksen keskusta sijaitsee myös 300 000 asukkaan Donggalan piirikunta, josta ei ole saatu täsmällisiä tietoja tuhoista.

Joka tapauksessa kymmenet tuhannet ovat menettäneet kotinsa. Runsaasti infrastruktuuria on tuhoutunut, ja monille tuhoalueille ei ole vielä päästy auttamaan.

Ilmakuva kertoo tuhon laajuudesta Palun kaupungissa.
Ilmakuva kertoo tuhon laajuudesta Palun kaupungissa. (Kuva AOP)

Kansainväliset uutistoimistot ovat raportoineet myös sankariteoista. Lennonjohtajana toiminut 21-vuotias Anthonius Gunawan Agung opasti matkustajalentokoneen ilmaan oman henkensä uhalla, ehtien juuri ennen kuin maanjäristys sai lennonjohtotornin sortumaan. Koneessa olleet matkustajat pelastuivat, mutta Gunawan menehtyi saamiinsa vammoihin.

Punainen Risti auttaa paikan päällä evakuoimalla loukkaantuneita sairaaloihin ambulansseilla, jakamalla ruokaa ja vettä sekä tarjoamalla hätämajoitusta kotinsa menettäneille ihmisille. Suomen Punainen Risti lähettää tuhoalueelle apua katastrofirahastostaan. Punaisen Ristin katastrofirahaston varat ovat sitomattomia, jotta niitä voidaan käyttää nopeasti katastrofin tapahduttua.

Tsunamista varoittavan järjestelmän toimivuus petti alueella. Luonnonkatastrofi palauttaa mieleen vuonna 2004 tapaninpäivänä Intian valtamerellä tapahtuneen maanjäristyksen, jonka seurauksena tsunami iski erityisesti Indonesiaan, Sri Lankaan ja Thaimaahan. Yli 200 000 ihmistä menetti katastrofissa henkensä, kuolleiden joukossa oli 179 suomalaista.

Nyt tuhoalueella on ollut myös suomalaisia, mutta ulkoministeriö on saanut yhteyden henkilöihin, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen alueelle.

Lue myös: Suuronnettomuuden riskit arktisella alueella kartoitettiin – 10000 vapaaehtoista viranomaisten tukena

Kommentoi Facebookissa