MAATALOUS Kehnot tuottajahinnat, kurjien säiden rokottamat sadot sekä Venäjän pakotteet ovat olleet isona osasyynä siihen, että suomalainen maatalous rypee kannattavuuden osalta pohjamudissa.
Alan rakennemuutos on dramaattinen. Luonnonvarakeskuksen tekemien laskemien mukaan 1 100 lypsykarjatilaa laittaa seuraavan parin vuoden sisällä lapun luukulle. Viljatiloista lopettamispäätöksen tekee vastaavasti joka kymmenes.
Epävakaa tilanne näkyy myös tilan ihmissuhteissa. Jaksamisesta ei puhuta turhaan ja sen moninaisia lieveilmiöitä on viime aikoina ruodittu myös Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen vetämässä Välitä viljelijästä -jaksamisprojektissa.
Projektin kautta on haettu tukea erityisesti taloudellisiin vaikeuksiin sekä parisuhdeterapiaan. Vaikka maatalouden nykytilanne ja näkymät ovat monen tuottajan osalta surkeat, niin joukosta löytyy aina myös selviytyjiä.
Kun kaikki pysähtyy
Vuolijoella vaikuttava Lasse Alasalmi, 43, on antanut kasvot työuupumukselle.
– Ei se maajussinkaan vieteri loputtomiin veny. Minun kohdallani remmi katkesi vuoden 2017 kesällä, jolloin nakkasin kintaat tiskiin, möin 40-päisen lypsykarjan ja lopetin maidontuotannon. Kyllähän se navetan tyhjentäminen teki kipeää, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Olin täysin lopussa, Lasse taustoittaa hiljaisena.
Agrologiksi kouluttautunut Lasse kokee tehneensä kuitenkin oikean ratkaisun. Taustalla oli vuosia jatkunut epäonni, joka kulutti sekä henkiset että taloudelliset voimavarat täysin loppuun.
– Avioero, isän kuolema sekä maidon tuottajahinnan romahdus olivat lamaannuttava yhdistelmä. Sen jälkeen elämä meni täysin kuralle. Päivittäiset työt muuttuivat pakkopullaksi ja jopa eläintenhoito kärsi. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä ammattiauttajan puoleen, Lasse selvittää.
Vuodesta 2001 lähtien kotitilaansa isännöinyt Lasse sanoo uineensa muutaman vuoden ajan syvissä vesissä.
– Romahdus oli minunlaiselleni kainuulaisjössikälle hämmentävä, mutta samalla hyvin pelonsekainen tilanne. Taustalla oli elämäntyö, jonka romuttumista ei ollut helppo hyväksyä.
”Maamiehelläkin on lupa väsyä”
Lasse sanoo siirtyneensä lypsytilan isännäksi suoraan koulunpenkiltä
– Olen kasvanut tilalla ja tehnyt työtä sen eteen, että sukutila elää ja voi hyvin. Laajensin, rakennutin uuden pihattonavetan ja panostin voimakkaasti luonnonmukaiseen peltoviljelyyn. Tein töitä lähemmäs 3 500 tunnin vuosivauhtia, mutta kun tukiverkosto oli kunnossa, niin ei niitä tunteja tullut lasketuksi.
Vuoteen 2015 sijoittunut murhenäytelmä musersi kuitenkin kerralla turvallisen ja tukevan elämänalustan.
– Isäni kuolema suisti elämän raiteiltaan. Hän oli tämän tilan kantavimpia voimia. Ja kun samoihin aikoihin hajosi myös oma perheeni, niin liian paljon lyhyessä ajassa oli raavaallekin miehelle aivan liikaa, Lasse kertoo avoimesti.
Alasalmen tilan isäntä sanoo tehneensä elämässään perusteellisen välintilinpäätöksen.
– Elämä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta aika on ollut armollinen ja pehmentänyt suurimpia töyssyjä. Sain apua myös Melan Välitä viljelijästä -projektin kautta. Siellä minua kannustettiin ja ohjattiin oikeaan osoitteeseen. Hakeuduin psykoterapiaan, jossa olen käynyt viimeisen vuoden ajan viikoittain. Mielensolmut ovat pikkuhiljaa aukeamassa ja samalla olen hyväksynyt myös sen, että maajussillakin on lupa väsyä.
Samalla kun Lasse sai apua psyykkiselle puolelle, ryhdyttiin miettimään ratkaisuja myös tilan talousongelmiin.
– Toimivan maksusuunnitelman ansiosta säilytin luottotietoni ja maaperä saappaiden alla alkaa olla jälleen kestävää. Tunnelmat ovat todella hyvät, vaikka selviytymismatka on vielä kesken. Tunnen olevani kuitenkin loppusuoralla, joten täältä tullaan vielä, Pelson vankilan navetassa työnjohtajana toimiva Lasse huokaa tyytyväisenä.
Neljän navetan isäntä
Maatalouteen kuuluvat olennaisesti myös menestystarinat, joiden taustalta löytyvät nuoruus, rohkeus ja määrätietoisuus. Tässä niistä yksi. Toni Jakosella, 28, oli ikää mopokortin verran, kun Oulaisissa varttunut nuorimies muutti isänsä kotitilalle Piippolaan.
– Tulin keskelle toiminnan ydintä. Setäni omistamalla oli maanrakennustoiminnan lisäksi myös parikymmentä lypsylehmää sekä vähän peltoa, joten koneiden lisäksi kiinnostuin myös maatöistä.
Ajan myötä kiinnostus maatalouteen vain kasvoi ja Toni ryhtyi tekemään myös maatalouslomituksia.
– Karjanhoito tuntui niin mukavalle, että päätin hankkia jossakin vaiheessa oman farmin. Tilaisuus tuli eteen kuitenkin odotettua nopeammin, kun jatkajaa vailla ollut lomituspaikka tarjosi mahdollisuutta tilan ostamiseen. En aikaillut, vaan tein kaupat 16 lypsävän ja reilun kahdenkymmenen hehtaarin lypsytilasta, Toni kertaa kahdeksan vuoden takaista elämänmuutostaan.
Tilakauppojen jälkeen Toni ryhtyi määrätietoisesti laajentamaan. Lypsynavetta sai lisää parsipaikkoja ja tilakokoa kasvatettiin. Samalla myös toimintaa tehostettiin.
– Olihan se vauhtikylläistä aikaa, kun samaan aikaan lypsin kahta navettaa ja tein päälle vielä tilan muutkin työt. Vauhdikas alku oli kuitenkin paras tie maatalousyrittäjyyteen.
Toni sanoo kuitenkin pikkuhiljaa huomanneensa, ettei maidontuotanto tuonut elämään toivottua kipinää. Ei vaikka pöytälaatikossa odottelivat jopa uuden lypsynavetan piirustukset.
– Oli siellä suunnitelmat loppukasvattamoakin varten, mutta valitsin kuitenkin kustannustehokkaimman ratkaisun. Vanha latokuivuri muutettiin pihatoksi ja lypsävien rinnalle hankin emolehmiä. Aluksi vain 45, mutta pian pääluku nousi sataan.
”Riskinotto kuuluu kasvutarinaan”
Toni ei ole koskaan vältellyt työtä eikä riskejä. Hallittu riskinotto kuuluu kasvutarinaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä vuosi 2014, jolloin alkoi isojen päätösten aikakausi.
– Aluksi luovuin lypsykarjasta. Vuotta myöhemmin ostin sedältäni sukutilan, jonka jälkeen ryhdyin voimallisesti panostamaan emolehmätuotantoon.
Neljän vuoden aikana Toni on rakentanut neljä navettaa ja nostanut emolehmien pääluvun neljäänsataan. Tämän ohessa tilan peltopinta-ala on kasvanut 700 hehtaariin.
– Tämä on mun juttu. Tuotantosuunnan muutos oli oikea ratkaisu, sillä siirtymällä emolehmiin, pääsin helpommin käsiksi myös kasvuun ja tuotantoon.
Vaikka kahdeksaan toimintavuoteen mahtuu myös vastatuulta, Toni on kuitenkin tyytyväinen ammatinvalintaansa.
– Tunnen olevani henkeen ja vereen maajussi, sillä aloitin kaiken tyhjästä. Taskussa ei ollut edes yön vanhaa vitosta, mutta tahtoa löytyi sitäkin enemmän. Mikään ei ole tullut kuitenkaan ilmaiseksi. Jokaisen hehtaarin eteen on tehty lujasti töitä, velkarahalla ja kelloon katsomatta, Toni tietää kertoa.
Tulevaisuutta ajatellen Jakosen tilan isäntä toivoisi kuitenkin, että viljelyyn suunnatut tuet suunnattaisiin vain ja ainoastaan aktiivituottajille – ei viljelyä harrastaville.
”Kriisituet ovat pieniä laastareita”
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo suoraan, että erilaiset kriisituet ovat pieniä laastareita suuriin haavoihin.
– Nyt tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. MTK tekee töitä viljelijöiden aseman parantamiseksi muun muassa ruokamarkkinoilla. Samaan aikaan edistämme vahvasti myös ruokavientiä, sillä uskomme, että maailmalla on ostovoimaista kysyntää suomalaisille huipputuotteille.
Puheenjohtaja Marttila ottaa kantaa myös kaupan rooliin maataloustuotteiden hinnoittelussa.
– Kotimarkkinoilla kaupan valta on musertava, joten kaupan toimintaa onkin kontrolloitava. Juuri tämän takia ruokavientiä on kasvatettava, jotta valmistajilla olisi muitakin mahdollisuuksia kuin toimia keskittyneen ja vahvan kaupan renkinä.
Marttila tuntee maaseudun kipupisteet, sillä hän on myös itse viljelijä ja vaihtanut hiljattain tuotantosuuntaa maidontuotannosta naudanlihantuotantoon.
– Monella tilalla ollaan tiukan paikan edessä. Huono kannattavuus ja huono taloustilanne heijastuvat myös viljelijöiden hyvinvointiin. Jaksamisen kanssa on vakavia ongelmia. Niinpä seuraaviin hallitusneuvotteluihin kohdistuu suuret odotukset. Byrokratia ei saa enää näännyttää viljelijöitä, ruokavientiin on satsattava ja maatalouden investoinnit tarvitsevat toimivat rahoitusmallit.
Lue myös: Maitotila siirrettiin osakeyhtiön alle – ”Maatalouden tulee olla myös taloudellisesti mielekästä”
Kommentoi Facebookissa