MAATALOUS Lopputulosta ei tarvitse harmitella, kun visiot ovat selkeät ja suunnitelma hyvä. Näillä ajatuksilla karvialaiset Päivi, Tapio ja Joonas Suominen luonnehtivat viime vuoden syksyllä käyttöön otetun robottipihattonsa toimivuutta.
– Kaikki sujui mutkattomasti, rakentamisesta käyttöön ottoon. Myös asemalypsyyn tottuneet lehmät omaksuivat uuden lypsytekniikan hyvin, joten siirtyminen uuteen aikakauteen on tapahtunut ennakoitua paremmin, isäntäväki luonnehtii kiitollisena.
Päivi ja Tapio Suominen ottivat isännän kotitilan nimiinsä vuonna 1993. Tilalla oli tällöin 13 lehmän parsinavetta ja kannulypsy, joka vaihdettiin kuitenkin heti ensimmäisen kuukauden aikana putkilypsykoneeseen. Remontin myötä parsipaikkoja lisättiin ja lehmien määrä nousi 24:ään.
– Periaatteemme on aina ollut, että maidontuotantoa lisätään järkevin harppauksin ja jokainen neliö otetaan käyttöön.

Kolmen käsiparin voimin
Vuosi 2004 oli jälleen suurten muutosten vuosi, kun tilalle valmistui uusi, lypsyasemalla varustettu 45 lypsävän pihatto.
– Neljä vuotta myöhemmin ulkoistimme hiehonkasvatuksen ja tätä kautta saimme lisäpaikkoja lehmille. Tämä avasi ovet uuteen aikakauteen, jonka myötä oli hyvä rakentaa kestävää pohjaa myös nykyisiä muutoksia ajatellen, Päivi-emäntä kiteyttää.
Kolme vuotta sitten toiminta nytkähti täysin uusille uomilleen, kun tila muutettiin yhtymäksi ja Joonas osti kotitilastaan puolet. Kolmen osakkaan voimin tilalla ryhdyttiin suunnittelemaan myös laajennusta.
– Kiersimme viiden vuoden aikana kymmeniä navettoja ja etsimme mieleistämme ratkaisua. Välillä mietimme jopa vanhan pihaton muuttamista robottinavetaksi ja erillisen hiehohallin rakentamista, mutta molemmat vaihtoehdot tuntuivat kuitenkin puoliväliratkaisuilta, Joonas selvittää.

Arkeen on tullut joustoa
Uuden robottipihaton rakentaminen sujui mutkattomasti ja aikataulun mukaisesti.
– Projekti kesti kokonaisuudessaan viisi kuukautta ja lopputulos on meidän näköisemme, valoisa, ilmava ja toimiva. Ratkaisut ovat muutenkin hyvin yksinkertaiset ja selkeät. Turhat neliöt on karsittu pois ja kaikki on sijoitettu yhteen tasoon, Päivi ja Joonas kertovat.
Myös käyttöön otto sujui isäntäkolmikon mukaan jouhevasti.
– Ennakoimme tulevaa jopa ruokinnassa, sillä siirryimme appeeseen hyvissä ajoin. Toimivuuden kannalta on tärkeää, että tuotanto pysyy koko ajan mahdollisimman tasaisena.
Kahden robotin lypsypihatto tuo vapauksia myös isäntäkolmikon arkeen. Arkeen on tullut mukavasti joustoa, kun navettatyöt eivät ole enää aikatauluun sidottuja.
– Töitä toki riittää, sillä meillä on edelleen kaksi erillistä navettarakennusta. Lypsypihatto on lehmien valtakuntaa, mutta parsinavetassa hoidetaan pikkuvasikat ja sen yhteydessä olevassa vanhassa pihatossa vastaavasti hiehot.
Kolmen käsiparin voimin hommat kuitenkin luonnistuvat ja ison avun tähän kaikkeen antaa myös uuden navetan ajan mukainen teknologia.
Kommentoi Facebookissa