MAATALOUS Ristijärveläiset Juho Pyykkönen ja Matilda Veijola-Pyykkönen pitävät tärkeänä, että investointienkin kohdalla käytetään tarkan harkinnan taktiikkaa.
Sukupolvenvaihdos isännän kotitilalla tehtiin vuonna 2014. Tällöin vuotta aikaisemmin agrologiksi valmistunut Juho osti tilan isältään ja sedältään, jotka olivat pyörittäneet kolmenkymmenen lypsävän maitotilaa maatalousyhtymän nimissä.
– Aika valtikan vaihtoon oli oikea. Setä pääsi eläkkeelle ja isä jäi tilalle töihin. Tämä osoittautui hyväksi ja meidän kannalta myös turvalliseksi ratkaisuksi. Isällä on takanaan vahva kokemuspohja, joten hänen mukana olonsa antaa tukevat raamit tilanpidolle, Juho selvittää.
Kiviön tilan nuori isäntä ei jäänyt kuitenkaan tapailemaan entisiä askelmerkkejä vaan ryhtyi lähes saman tien raivaamaan lisää peltoa sekä suunnittelemaan uutta navettaa.
– Tilan kehittäminen ei ole rakettitiedettä, mutta periaatteisiini kuuluu, että jokainen siirto tehdään tarkkaan harkiten. Niinpä navetan kohdallakin tein useita vuosia suunnittelutyötä ennen lopullista päätöstä.

Sellainen, millainen haluttiinkin
Vuoden 2018 toukokuussa alkaneet rakennustyöt etenivät kuitenkin aikataulun mukaisesti ja viisi kuukautta myöhemmin 84-paikkainen robottipihatto otettiin käyttöön.
Vanha navetta jäi varastoksi ja sonnien käytössä olleet tilat muutettiin nuorkarjalle. Viime vuoden lokakuussa käyttöön otettu yhden robotin pihatto on juuri sellainen, millaiseksi Matilda ja Juho sen halusivatkin.
– Fiilikset ovat todella hyvät ja työinto korkealla. Projekti sujui mallikkaasti ja myös karja sopeutui uusiin tiloihin odotettua nopeammin. Tästä on hyvä jatkaa, Juho luonnehtii tyytyväisenä.
Myös Matilda näkee uuden navetan antavan vauhtia maidontuotantoon.
– Tottakai. Teknologia tuo arkeen mukavaa väljyyttä. Ja nyt kun lypsytyökään ei ole sidottu kellonaikaan, niin voimme keskittyä tehokkaammin asioihin, joihin ei ole aikaisemmin ollut aikaa, Matilda-emäntä iloitsee.

Laatu korvaa määrän
Tällä hetkellä tilalla on menossa ylösajovaihe, mutta tulevaan kesään mennessä lypsävien pääluvun odotetaan nousevan noin seitsemäänkymmeneen.
– Ryhdyimme kaksi vuotta sitten ostamaan vasikoita, joten täydentäminen ottaa luonnollisesti oman aikansa. Mutta eläinaines on ainakin hyvää, joten maltti on valttia tässäkin asiassa.
Kiviön tilan isäntäpari luottaa myös sekakarjan voimaan. Edes siirtyminen parresta pihattoon ei aiheuttanut suurta notkahdusta, sillä nyt mennään tuotostenkin suhteen hyvässä noususuunnassa.
Tällä hetkellä päävastuun tilanpidosta kantaa Juho, sillä agrologiksi kouluttautunut Matilda-emäntä jatkaa jälleen äitiysloman jälkeen Pro Agrialla neuvontatehtävissä.
– Osallistun toki tilan töihin mahdollisuuksien mukaan. Hoidan kirjanpidon ja teen myös jalostussuunnitelmat. Karjanhoito on loppujen lopuksi hyvin moniulotteista ja osa siitä vaatii myös tarkkaa suunnittelua. Esimerkiksi jalostukseen kiinnitämme jatkossakin huomiota. Emme tavoittele kuitenkaan isoja kilomääriä, vaan maitoa, joka on täyttä tavaraa.
Lue myös: Ennen isännyyttä vävy opetteli lypsämään – ”Otimme riskin ja hyppäsimme rohkeasti karjatilallisiksi”
Kommentoi Facebookissa