Marokko shokeerasi – passitti Espanjan ulos MM-kisoista

Marokko pehmitti Espanjan ja eteni jalkapallon MM-kisojen puolivälieriin. (Kuva AOP)

Marokko voitti Espanjan rangaistuspotkukilpailussa ja eteni puolivälieriin.

JALKAPALLO MM-kisoissa Qatarissa nähtiin tiistaina merkittävä yllätys, kun Marokko voitti neljännesvälieräottelussa Espanjan. Jatkoajan jälkeen tilanne oli 0-0 ja Marokko oli parempi rangaistuspotkukilpailussa.

Varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla Espanja hakkasi päätään seinään. Marokon ”bussipysäkkipuolustus” oli rautaa. Rankkarikisassakaan Espanja ei saanut yhtään vetoa sisään.

Espanjan joukkueen päävalmentaja Luis Enrique ei suostunut sanomaan, että Espanja olisi pelannut huonoa ottelua.

– Etkö katsonut ottelua? Dominoimme ottelua. Vastustaja puolusti laadukkaasti. Kyllä, olen myös samaa mieltä kanssasi, että olisimme voineet luoda enemmän paikkoja, hän vastasi toimittajan kysymykseen, jossa vihjailtiin heikosta suoriutumisesta.

– Olen todella ylpeä pelaajistani. He antoivat kaikkensa. Marokko pelasi myös hienosti. He olivat erinomaisia rankkareissa. Heidän maalivahtinsa Bounou oli loistava, Luis Enrique jatkoi.

Luis Enrique korosti, ettei hänellä ole kritisoitavaa pelaajiensa esityksestä Marokkoa vastaan.

– Tämä on urheilua. Pelaajani noudattivat suunnitelmaani. Halusivat tehdä maalin, mutta eivät onnistuneet. Minulla ei ole valittamista pelaajien suorituksista. Olen pahoillani vain Pablo Sarabian puolesta. Hänet otettiin kentälle rankkarikisaa varten. Hänellä oli pari paikkaa, joista hän ei onnistunut. Se oli epäreilua hänen kannaltaan.

Yhtäkään rankkaria Espanja ei siis saanut sisään. Luis Enrique otti tästä vastuun.

– Selitys on helppo. Valitsin laukojat. Jos pitäisi aloittaa nyt uusi rankkarikisa, valitsisin samat vetäjät.

Marokon päävalmentaja Hoalid Regragui on viimeistään nyt noussut maansa kansallissankariksi.

– Joukkue pelasi energisesti. Osoitti halua olla häviämättä tätä peliä. Olemme pelanneet tällä lailla jo jonkin aikaa. Emme halunneet nousta liian korkealle, mitä Espanja varmasti olisi toivonut, Regragui summasi joukkueensa esityksen.

Marokon maalivahti Yassine Bounou loisti rankkarikisassa. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

– Hän on yksi maailman parhaista maalivahdeista. Tiesimme, että meillä olisi mahdollisuus. Tämä on todella hieno saavutus. Todella paljon tunnustusta pelaajilleni. He noudattivat suunnitelmaa hienosti, Regragui totesi.

Heti ottelun jälkeen Regragui sai puhelun Marokon kuninkaalta.

– Se oli valtavaa. Marokkolaisena sain sellaisen puhelun. Viesti oli, että hän on ylpeä pelaajistamme. Ylpeä meistä. Hän kannusti, että pystymme vieläkin parempaan seuraavassa ottelussa. Haluamme kasvaa. Haluamme osoittaa, että maamme on hieno. Taistelemme hänen ja marokkolaisten puolesta. Emme voisi olla kiitollisempia hänelle, päävalmentaja kiitteli.

Marokko eteni MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa. Aiemmin maa oli ollut neljännesvälierissä 1986.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Brasilia murskavoitolla jatkoon – Neymarilla vakuuttava paluu

Kommentoi Facebookissa