FORMULA 1 Meksikolainen Sergio Perez saavutti F1-uransa viidennen osakilpailuvoittonsa ajettuaan ykköseksi Saudi-Arabian osakilpailussa Jeddan katuradalla. Red Bull saavutti kaksoisvoiton Max Verstappenin noustua 15. ruudusta toiseksi.
Kisan lopussa jännitettiin, antaako Red Bull tallimääräyksen. Ei antanut. Verstappen sai tyytyä kakkostilaan, mikä oli F1-sarjan imagon kannalta jo pelastus.
Verstappenin vetoakseli oli hajonnut aika-ajoissa. Red Bullin ylivoimasta kertoo, että hän pystyi 15. ruudustakin nousemaan toiseksi.
MM-sarjan kärjessä jatkava Verstappen voittaa tänä vuonna mestaruuden, ellei jotain dramaattista tapahdu. Muilla tiimeillä ei ole Red Bullia vastaan jakoa, eikä Perez ole Verstappenia vastaan normioloissa riittävän nopea.
Kokenut Fernando Alonso juhli podiumilla kolmostilaa. Hänet pudotettiin jälkikäteen kuitenkin neljänneksi kymmenen sekunnin aikasakolla.
Alonso ei ollut ajanut Aston Martin -autoaan kunnolla lähtöruutuun. Hän sai tästä viiden sekunnin aikarangaistuksen. Kun Alonso kärsi varikolla rangaistustaan, koskivat varikkomiehet hänen autoonsa liian aikaisin, mistä tuli kymmenen sekunnin rangaistus.
Mercedeksen George Russell nousi tuloksissa Alonson edelle kolmanneksi. Mercedeksen Lewis Hamilton oli viides, Ferrarin Carlos Sainz kuudes ja Ferrarin Charles Leclerc seitsemäs.
Valtteri Bottaksella oli isoja ongelmia Alfa Romeo -autonsa ajettavuuden kanssa. Bottas oli maalissa vasta 18:s.
Kauden avauskilpailussa Bahrainissa Bottas sijoittui kahdeksanneksi. Hän jatkaa MM-sarjassa yhdeksäntenä.
F1-kauden seuraava kilpailu ajetaan Australian Melbournessa 2. huhtikuuta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Draamaa aika-ajoissa – Max Verstappenin auto hyytyi
Kommentoi Facebookissa