FORMULA 1 Red Bull nappasi paalupaikan Jeddan katuradalla ajettavassa Saudi-Arabian F1-osakilpailussa, mutta yllättäen paalulle ei ajanutkaan Max Verstappen. Hänen Red Bullinsa hyytyi vetoakselivikaan jo ennen aika-ajofinaalia.
Paalupaikan saavutti Verstappenin tallikaveri Sergio Perez. Verstappen oli aika-ajoissa 15:s.
Ferrarin Charles Leclerc oli aika-ajoissa toinen, mutta hän tipahtaa lähtöruuturangaistuksen takia 12. ruutuun. Näin Aston Martinin kokenut Fernando Alonso nousee eturiviin.
Valtteri Bottas oli aika-ajoissa vaikeuksissa. Hän oli tuloksissa vasta 14:s.
Bottas hävisi tallikaverilleen Guanyu Zhoulle. Kiinalainen oli 12:s päihitettyään Bottaksen kahdella kymmenyksellä.
Bottaksella oli Alfa Romeo -autonsa kanssa vaikeuksia jo perjantain harjoituksissa. Vauhtia ei vain löydy nopealla katuradalla riittävästi.
Jeddassa vältettiin kolaroinnit lauantaina. Sunnuntain kisassa tilanne voikin olla sitten toinen. Turva-auto voi sekoittaa pakkaa paljonkin, joten Verstappenilla on vielä toivoa.
Bottaksen osalta tilanne näyttää joka tapauksessa heikolta. Pistesija sunnuntaina olisi jo iso työvoitto.
Saudi-Arabian GP alkaa sunnuntaina kello 19 Suomen aikaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Maalivahtilegenda korostaa tanskalaisvalmentajan perintöä Huuhkajissa
Kommentoi Facebookissa