AUTOT Saksalainen Felix Wankel kehitti nimeään kantavan kiertomäntämoottorin jo 1920-luvulla, mutta toimivan prototyypin asteelle konstruktio saatiin vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin. 1960-luvulla wankelmoottoria pidettiin tulevaisuuden voimanlähteenä, ja muun muassa Mercedes-Benz tutki innokkaasti moottorityypin hyödyntämistä keskimoottorisessa urheiluautossaan. Sekä C111-niminen sportti että sen voimanlähde jäivät kuitenkin vain kokeiluasteelle.
Toinen saksalainen autonvalmistaja, eli neckarsulmilainen NSU toi sen sijaan wankelmoottorin ensimmäisenä tuotantoon pienessä Spider-urheiluautossaan jo vuonna 1963. Jatkoa seurasi vallankumouksellisen Ro80-sedanin myötä, jonka kompastuskiveksi vikaherkkä ja janoinen moottori kuitenkin koitui. Myös esimerkiksi Citroën testasi wankelmoottoria, mutta vasta japanilaiset saivat kehitettyä konstruktion tarpeeksi luotettavaksi.
Kunnia tästä voidaan antaa Mazdalle, joka esitteli ensimmäisen wankelmoottorisen autonsa heti NSU:n jälkeen. Japanlaismerkki hienosääti kiertomäntämoottoria jatkuvasti, ja lopulta se vakiinnutti paikkansa Mazdan RX-urheiluautojen pellin alla. Vuosina 1978–2002 tuotannossa ollut RX-7 nousi kolmen sukupolven aikana maailman myydyimmäksi kiertomäntämoottoriseksi autoksi yli 800 000 kappaleen valmistusmääränsä myötä.

Jatkoa seurasi vielä takimmaisilla kaappariovilla varustetun RX-8:n myötä, joka oli tuotannossa vuosina 2003–2012. Tämän jälkeen japanilaiset heittivät wankelmoottorin osalta pyyhkeen kehään ainakin toistaiseksi. Moottorityypin kulutuksen ja päästöjen painaminen uusimpia normeja vastaavalle tasolle alkoi olla jo liian haastavaa, mutta lukuisat fanit jäivät kaipaamaan värinätöntä ja lähes hysteerisesti kiertävää wankelia.
Mazda esitteli vuonna 2015 RX-sarjan paluusta vihjaavan RX-Vision-nimisen konseptin, ja huhuja wankelmoottorin henkiinherättämisestä on liikkunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt Euroopan Mazdan johtajiin kuuluva Martijn ten Brink kertoi hollantilaiselle julkaisulle, että wankelmoottorin paluu tapahtuu jo ensi vuonna. Valitettavasti kiertomäntämoottori ei enää vauhdita yksinään uutta Mazdaa, vaan se toimii sähköauton toimintamatkan pidentäjänä.
Japanilaisten tuleva sähköauto rakennetaan kompakteja malleja varten kehitetylle modulaariselle pohjalevylle, ja siitä tulee kuulemma suunnilleen nykyisen Mazda3:n kokoinen. Autossa hyödynnettävä yksiroottorinen wankelmoottori sijoitetaan ilmeisesti tilankäyttösyistä vaakatasoon, mikä antaa jo osviittaa auton korimallista. Matalaan sporttiin tällaista lisämoottoria olisi hankala saada mahtumaan, ja niinpä uutuus on todennäköisesti jonkinlainen katumaasturi tai crossover nykytrendien mukaisesti.
Wankelmoottoristen urheilu-Mazdojen fanit joutuvat siis luultavasti pettymään pahan kerran, mutta ainakin polttomoottorien ystäville japanilaisilla on hyviä uutisia. Martijn ten Brinkin mukaan Mazdalla riittää vielä reilusti uskoa perinteisiin voimanlähteisiin, ja niitä nähdään sähkömoottorien rinnalla vielä 15–25 vuodenkin kuluttua ainakin hybrideissä. Toivottavasti japsimerkin suunnitelmiin kuuluu jossakin vaiheessa myös RX-8:n seuraaja, vaikka autossa ei enää käytettäisikään wankelmoottoria.
- Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa